Muutama lukija oli löytänyt jatkon jo ennen aikojaan, mutta nyt se tulee virallisesti:

LC Austen

Hyviä lukuhetkiä!

- Candilla

Tämä on viimeinen kerta kun kirjoitan alkutekstiä Austeneiden uusimpaan osaan. Tämä on viimeinen kerta kun painan Tallenna ja julkaise-nappia. Yksikään suku ei voi korvata Austeneita - olen luonut tähän virtuaaliperheeseen täysin omanlaisensa siteen.

Pelkään, että viimeisestä osasta tuli tylsä. Ainakin siitä tuli miltei täysin arkinen, mutta toivon ettei se murra kaikkia mielikuvianne hulppeasta ja kauanodotetusta päätösosasa. Tiedätte kuitenkin, että olen käyttänyt tähän aikaa, vaivaa ja rakkauttakin.

Vielä viimeisen kerran - nyt osan pariin.

Lukekaa myös osan loppu - paljastan siellä jotain suurta ja kauan odotettua!

--

Kokouksen jälkeen Olivia laahusti hotellihuoneeseensa, pesi kasvonsa ja vapautti hiuksensa tiukalta nutturalta. Hän sipaisi poskiensa sileälle iholle ohuelti laadukasta, hotellin tarjoamaa kosteusvoidetta. Samalla hän kuuli ovelta koputusta. Olivia ei löytänyt lähettyviltä pyyhettä, joten hän lähti juoksemaan ovea kohti alusvaatteisillaan.

Olivian avatessa oven Merlin astui hotellihuoneeseen hieman häpeissään ja nolon oloisena. "Mi-mitä ihmettä? Mitä sä täällä teet?" Olivia sai hämmästykseltään kysyttyä. Hän haparoi vaistomaisesti vaatteita sängyltä, muttei löytänyt niitä.
"Respassa oli käynyt joku floppi ja minun piti tulla huoneeseen numero 236... mutta nukun luonnollisesti sohvalla. Saan unta myös vessassa! Olen pahoill.."
"Tämän huoneen numero on 239?"
"Kappas, en huomannut! Taisin... taisin katsoa lapun väärin päin." Merlin sanoi entistä nolostuneemmalla äänellä. Hän kuulosti aivan siltä kuin hänen kasvojensa tulisi tällä hetkellä olla tulipunaiset. Ne olivat kuitenkin aivan yhtä posliiniset ja kalpeat kuin viime kerralla.
"Se on koulumme rehtorin huone. En ole koko elämäni aikana nähnyt yhtä tylsää ihmistä. Usko pois, teen palveluksen - pelastan sut tylsyyskuolemalta. Voit nukkua sohvalla." Olivia sanoi nauraen makeasti mielikuvalle Merlinistä ja koulun rehtorista samassa huoneessa.

"Heh. Kiitos." Merlin sanoi väläyttäen hurmaavan ja samalla kiitollisen hymyn. "Kiitos todella paljon."
"En halua sun kuolevan niin epämiellyttävällä tavalla." Olivia sanoi ja katsoi Merliniä silmiin. "Eikai sua haittaa, ettei mulla ole enempää vaatteita? Voin kyllä pukea enemmänkin päälle, vaikka yöpaidan tai jotain."
"Olen mä ennenkin nähnyt naisia alusvaatteisillaan. Luulen, ettei mielenrauhani järky tästä. Ainakaan kun ne on sun päälläsi. Tarkoitan siis, että näytät kovin kauniilta niissä. Ei sillä, että tarkoittaisin tällä jotain, sanoin vain."
"Oletko todella? Vaatekauppojen kuvastoissa?"
"Ne eivät ole ihan noin tasokkaita."

"Olivia, en minä.." Merlin sanoi pelästyneen näköisenä.
"Hiljaa." Olivia kuiskasi. Hän ihmetteli, miten oli saanut yhtäkkiä näin paljon itseluottamusta. Ehkä asioiden pitikin mennä juuri näin?

 

Ei liene vaikeaa arvata, mihin kaikki johti.

 

Aamun sarastaessa Olivia heräsi onnellisena. Merlin oli jättänyt sängylle lapun pienessä kirjekuoressa, ja sen päälle oli aseteltu kokonainen punainen ruusu. Olivia henkäisi ihastuksesta ja avasi kirjekuoren, johon Merlin ei ollut kirjoittanut mitään - hän oli vain piirtänyt sydämen.

Olivia oli hieman hämmentynyt monta viikkoa. Välillä hän oli onnensa kukkuloilla, välillä katuva ja häpeissään. Miksei Merlin ollut ottanut yhteyttä?

Aamuyöllä Olivialle tuli huono olo ja hän juoksi vessaan oksentamaan. Istuttuaan hetken vessan lattialla hänen sydämensä alkoi lentää - mielialanvaihtelut. Pahoinvointi. Väsymys.

Olivia juoksi täyttä vauhtia alakerran kylpyhuoneeseen ja alkoi paniikissa etsiä raskaustestiä. Hän yritti olla kolistamatta, sillä ei halunnut yleisöä. "Pakko täällä on ainakin yksi testi olla, hitto vie!"

"Positiivinen. Olen raskaana. Odotan lasta. Saan lapsen. Lapsi tulee." Olivia alkoi puhua itsekseen nähtyään raskaustestin näyttävän positiviista. Hän meni pieneen shokkiin - miten tämä oli mahdollista? Hän ei saanut kunnolla happea ja nipisti itseään muutamaan otteeseen tarkistaakseen, ettei kaikki ollut vain pahaa unta.

Hän päätti heti soittaa Merlinille, sillä tämän kuuluisi saada tietää asiasta hetimiten. Olivian kädet tärisivät tämän hapuillessa yhteystietoluetteloa ja hän pelkäsikin tiputtavansa puhelimen lattialle tai kertovansa uutisen esimerkiksi pomolleen.

Olivia hiipi omaan huoneeseensa ja aloitti. "Merlin, on käynyt pieni.. vahinko. Pääsisitkö tulemaan heti?" hän sanoi vakavalla äänellä ja kuuli toisesta päästä Merlinin hieman hätääntyneen äänen. "Olivia, mitä on tapahtunut?"

"Olen raskaana. Olen raskaana." Olivia henkäisi Merlinin kaartaessa pihalle. Sen sanottuaan hän jähmettyi paikalleen ja lukitsi silmänsä katsomaan lattialaattoja.

"Eh. Minulle vai?" Merlin kysyi hieman hämmentyneenä.

"Sinulle." Olivia sanoi epätoivoisen hymyn kera. "Minusta tuntuu oikeasti, etten pysty vielä perustamaan perhettä tai asettumaan aloilleni. Ura on vasta alussa, lapsella ei ole isää..."

"Olivia, otan täyden vastuun lapsesta. Olen täysin varma, että pystymme yhdessä tarjoamaan hänelle hyvän elämän. Pärjätään kyllä." Merlin sanoi ja asetteli kätensä Olivian kasvoille. Yhtäkkiä Oliviasta tuntui, että kaikki Merlinin sanat olivat totta. Totta kai he selviytyisivät lapsen hoidosta - yhdessä.

Merlin lähti ja Olivia meni takaisin nukkumaan. Uni tuli miltei heti, sillä hän oli saanut pudotettua kaikki huolet pois hartioiltaan - hänen elämänsä olisi valmis, nyt se voisi todella alkaa.

Aamulla heti herättyään Olivia pinkaisi pystyyn ja katsoi vatsaansa. Kun hän huomasi ettei se ollut vielä alkanut kasvaa, hänen sisällään syttyi pieni pettymyksen aalto. Hän halusi äitiysloman, hän halusi kaikki rennot ja ikimuistoiset kesäpäivät uima-altaalla lokoillen. Ennen kaikkea hän halusi lapsen. Mitä pikemmin, sen parempi.

Olivia juoksi suoraan aamiaispöytään ja alkoi syödä hedelmäjäähdykettä kahta kauheammalla ruokahalulla. Hetken mietittyään hänestä tuntui, ettei hänen kroppansa todella vielä tarvitsisi 50% enemmän ruokaa kuin normaalisti, mutta hän halusi varmistaa että lapsella oli kaikki hyvin eikä tämän tarvitsisi olla nälissään. Kuullessaan Pilvin kevyet askeleet hän alkoi miettiä, miten ja milloin kertoisi raskaudestaan äidilleen.

"En tiedä miten voin kertoa tästä äidille. En osaa löytää oikeita sanoja siihen. " Olivia sanoi Merlinille hieman hämmentyneellä äänellä. "Se tuntuu luonnottomalta."

"Maailmassa ei ole mitään luonnollisempaa. Helpottaisiko jos tulisin mukaasi?" Merlin kysyi silmät loistaen, eikä Olivialla ollut sydäntä kieltäytyä.

 

Viikonloppuna Olivia ja Merlin lähinnä uivat - oli harvinaista että heillä oli vapaata samaan aikaan. "Olivia ole varovainen ettet satuta lasta!" Merlin huusi ja sai vastaukseksi huvittuneen naurahduksen ja muutamia roiskeita vettä.

 "Jos nyt.. minäkin.. hyppään.." Merlin rohkaisi itseään ja uskalsi vihdoin ja viimein pudota alas veteen. 

Kun Olivia oli illalla kylpyhuoneessa samaan aikaan äitinsä kanssa hän päätti ottaa itseään niskasta kiinni ja kertoa raskaudestaan. Hänen kerätessään rohkeutta Pilvi alkoi selittää jotakin rikkoutuneesta vesihanasta, eikä Olivia saanut suunvuoroa moneen minuuttiin.

"Äiti, tiedäthän.. odotan.. lasta." Olivia sanoi laskettuaan mielessään kolmeen. Pilvi oli uutisesta onneissaan, ja Olivia oli pelännyt aivan turhaan. Häntä vain hirvitti ajatus mummoksi tulemisesta - ei hän halunnut ottaa vielä ryppyjä vastaan.

Morgan ja Merlin tulivat mainiosti toimeen keskenään. He ymmärsivät toisiaan kaikissa asioissa ja huomasivat, että heissä oli loppujen lopuksi paljon samaa. Morgan oli onnellistakin onnellisempi kun hänen lapsenlapsensa oli löytänyt Merlinin kaltaisen miehen itselleen.

Pilvin mallinura jatkui yhä - hän ei ollut menettänyt upeaa vartaloaan eikä upeita kasvojaan, vaikka lähestyi kokoajan 45 ikävuotta. Kuvauksia oli yhä tasaisin väliajoin ja hänellä oli vieläkin yhtä paljon kysyntää kuin aina ennenkin. Kesäiltoina oli mahtava sää kuvata, eikä yhä alusvaatemallina toimivalle, helposti palelevalle Pilville tullut kylmä.

"Olivia, minun täytyy kertoa sinulle jotakin tärkeää. Olen yrittänyt kertoa tätä kaksi päivää, siitä asti kun sain kuulla raskaudestasi, mutta vasta nyt meillä on kunnolla aikaa puhua. "
"Olen niin innoissani! Olen menossa huomenna lainaamaan kirjastosta äitiyskirjoja ja olen jo nyt pakannyt laukun sairaalaan. Olen myös menossa ensi viikonloppuna kirpputorille, jot.."
"Olivia, minun olisi pitänyt kertoa tämä heti kun ymmärsin asian."
"Äiti kerro jo! Sykkeeni on jo vaarallisen korkea lasta ajatellen."
"Hyvä on. Emme elä täysin sellaisessa maailmassa, jonka sinä tunnet. Mukana on todella myös ripaus yliluonnollisuutta. Olethan kuullut vampyyreista?"
"Et ole kasvattanut minua ihan noin pussissa. Tietenkin tiedän.."
"Keskuudessamme elää myös vampyyreita. He eivät poikkea paljoakaan normaaleista ihmisistä, he ovat vain voimakkaampia ja nopeampia. Ja oppivat hetkessä sekä lukevat ihmisten ajatuksia."

"Äiti, mitä koitat kertoa?" Olivia kysyi hieman hämmentyneenä.
"Isoäitisi Morganin aviomies oli vampyyri ja hän muutti myös Morganin vampyyriksi. He kuitenkin ostivat ainetta, joka muutti heidät jälleen tavallisiksi ihmisiksi. Morgan synnytti ennen sitä vampyyrilapsen."
"Morgan-mummuko? Todellako?" Olivia kysyi kauhistuneena.
"Kyllä. Nyt kerron sen - Merlin. Hän on vampyyri."
Olivia ei saanut hetkeen sanaa suustaan. Olihan hänen rakastettunsa kalpea. Ja voimakas... Palaset alkoivat pikku hiljaa löytää toisensa Olivian päässä ja hän pystyi hahmottamaan kokonaisuuden. Hän seurusteli vampyyrin kanssa ja saattoi odottaa vampyyrilasta. Hän ei vielä täysin kyennyt ymmärtämään, mitä tämä kaikki tarkoitti, mutta hän oli todella pettynyt Merliniin - miksei hän ollut kertonut Olivialle.

Olivia lähti heti kävelemään kohti makuuhuonetta ja rykäisi. "Merlin, meidän pitää puhua."
"Mitä?" Merlin kysyi kummastuneena ja nousi sängyltä ylös. Nyt Olivia pisti merkille, että hän käveli aavistuksen normaalia ihmistä nopeammin ja hänen silmänsä hohtivat himmeässä valossa.

Olivia alkoi suuttua. Miksi Merlin oli niin väliinpitämätön?
"Mikset ole kertonut minulle että olet vampyyri?!" hän huusi vihainen katse Merliniin kohdistettuna.

"Ei ole tullut.. sopivaa aikaa." Merlin sanoi ja vaikutti edelleen väliinpitämättömältä - siltä, ettei häntä voisi vähempää kiinnostaa keskustella siitä, mikä hän todellisuudessa oli.
"Olet asettanut minut todelliseen vaaraan! Luuletko tosiaan, että haluan synnyttää vampyyrin? Tai että haluan leikkiä hengelläni ollessani sinun lähelläsi?" Olivia huusi tuohtuneena.

"Et ymmärrä miksi teit tämän minulle! Luulin todella, ettei välillämme ole mitään salaisuuksia ja voimme kertoa toisillemme kaikesta. Sitten paljastuu, ettet ole edes ihminen! Mene pois, haluan vähän etäisyyttä. Käy vaikka solariumissa ja hanki hotellihuone. Kannattaa kerralla hankkia pidempi lippu, tulee halvemmaksi!" Olivia huusi ja lähti ulos Merlinin pakatessa tärkeimpiä tavaroitaan ja soittaessaan taksia.

Tunteiden vallassa oleva Olivia halusi hetkeksi muihin ajatuksiin ja päätti mennä uimaan. Vedessä olo tuntui mukavalta - maha ei painanut ja selkärankakin sai hetken levähtää. Saisikohan sängyn siirrettyä tänne?

Naurettuaan ajatuksesta syntyneelle mielikuvalle huoli täytti jälleen Olivian pään. Miksei Merlin voinut olla normaali mies? Miksi he eivät voineet elämäänsä loppuun asti, kun toisen elämä päättyisi ennen kuin toisen olisi ehtinyt kunnolla alkaa?

 Äitiyslomalla ei ollut mitään tärkeää tekemistä, ja Olivia olisikin mielummin ollut töissä pidempään sillä hän tunsi olevansa täysin työkykyinen vaikka synnytys oli melko lähellä. Hän kulutti aikaansa kaupungissa ihmisiä katsellen ja herkutellen erilaisilla ruoilla ja naposteltavilla.

  

Kaupungin ihmiset olivat todella ystävällisiä ja mukavia, ja moni nainen pysähtyi juttelemaan Olivialle ja ihastelemaan tämän kaunista vauvavatsaa. Oliviasta oli mukava saada uusia ystäviä ja jutella erilaisten ihmisten kanssa niin raskaudesta, lapsista kuin muistakin asioista.

Loput äitiyslomasta kuluikin lehtien parissa. Niiden parissa vierähti muutamakin tunti päivässä ja niitä lukiessa oli mukava loikoilla pehmeällä tuolilla ja katsella hienoa, kesäistä ilmaa suuren ikkunan takaa.

"Syntyisit jo, pikkuinen." Olivia leperteli vatsalleen eräänä tiistaiaamuna. Hän oli hyväksynyt ajatuksen, että hänen lapsensa saattaisi syntyä vampyyrina. Silti hän ei pelännyt - ei hän voinut pelätä omaa lastaan.

Olivian ei tarvinnut odotella kauaa, sillä synnytys käynnistyi jo samana iltana.

Pian hän piteli käsivarsillaan tavallista poikaa, Alex Austenia. 10. sukupolven ensimmäistä lasta.

SUKUPUU LÖYTYY TÄSTÄ LINKISTÄ!

---

Ensinäkin - kiitos kaikille mahtaville lukijoille. Teidän ansiostanne olen jaksanut kirjoittaa LC Austenia, vaikka mukana on ollut myös hieman hiljaisempia ajanjaksoja. Tämä on ensimmäinen suomalainen Sims 3:lla toteutettu, nettiin kirjoitettu LC, joka on päässyt 10. sukupolveen asti. Kun olen kirjottanut tämän tekstin loppuun, voisin mennä syömään jotain erityisen herkullista. Onhan takana yli vuoden kestänyt urakka! :)

Toivoisin, että mahdollisimman moni tarinaa edes joskus lukenut kommentoisi tähän päätösosaan. Olisi nimittäin mukava tietää, kuinka paljon Austeneilla oli loppujen lopuksi lukijoita!

Sitten paljastus - LC Austen saa jatkoa! Jatkan tarinaa Alexilla niin, että hän muuttaa eri kaupunkiin ja aloitan hänellä uudelleen aivan normaaliin LC-tapaan. Peruslegacyista poiketen nyt ei pyritä 10. sukupolveen, vaan koska se on jo saavutettu niin pyritään huimaan 20. sukupolveen! Luvassa on siis toivottavasti toinenkin vuosi Austeneiden parissa. Ilmoitan uuden tarinan osoitteen sitten kun saan ensimmäisen osan valmiiksi!

Vielä kerran kiitos kaikille lukijoille, tapaamme jälleen pian tutun suvun parissa! :) Olisi mukava kuulla kuinka moni on valmis lukemaan Austeneiden suvun elämää vielä toiset 10 sukupolvea, joten kommentoikaahan tähän osaan ahkerasti.

Candilla

Hui, nyt mennään jo toiseksi viimeisessä osassa! Tunnelmat ovat todella haikeat, Austeneiden kanssa on kuitenkin vietetty jo miltei vuosi :( No, kirjoitusurakkaa on vielä jäljellä, joten vielä ei ole surun aika! Tässä osassa on 59 kuvaa, se on siis melko normaalin mittainen. Kommentteja toivotaan edelleen, olisi ihanaa jos kommentoisitte (: Viimeistään viimeiseen osaan toivoisin kaikkia kommentoimaan, jotta näkisimme kuinka suosittu Austeneiden suku on taipaleellaan ollut (: Pidemmittä puheitta, nyt osan kimppuun!

---

 

Vieraita alkoi tulvia sisään kuuden aikaan illalla. "Kiva... kun pääsit tulemaan." Olivia sanoi luokkalaiseen Sarahille ja sai vastaukseksi huikaisevan hymyn ja silmäniskun. Mahtava alku...

Illan edetessä juomat maistuivat paremmin kuin hyvin, ja tarjotin toisensa perään tyhjeni. Pian tunnelma alkoikin olla jo sen mukainen, ja itse kunkin näkökenttä alkoi hälyttävästi sumentua.

Chloe katsoi tiskin takana, kun koulun suosituin poika, Dominic, kumosi luultavasti kuudetta lasiaan. Hän yllättyi että poika oli edes vaivautunut paikalle - yleensä hän juhli hieman hienommissa juhlissa. Tosin, olivathan nämä juhlat hienot. Tietenkin hän oli tullut tänne.

"Moiz..h.." Olivia sanoi Dominicille tämän tullessa tanssimaan tanssilattialle. Olivia oli ilmeisesti aliarvoinut juomansa lasin sisällön alkoholipitoisuuden. "Moi." poika mumisi takaisin, ja pyysi Oliviaa tanssimaan kanssaan. Olivia tietenkin suostui, (luultavasti tietämättömänä kenen kanssa tanssi), ja astui pojan kanssa tanssilattialle.

 "Hheeh tanzzzzit AIka HyVIN!" Olivia sanoi Dominicille heidän tanssiessaan menevää hittibiisiä. "SHÄkin." tämä vastasi ja kaksikko alkoi nauraa kippurassa lattialla.

 

Chloe katsoi siskoaan ja mietti, miten tässä näin pääsi käymään. Miten kiltti ja kunnollinen Olivia oli juonut niin paljon ja toikkaroi tällä hetkellä tanssilattialla ympäripäissään? Ja miksi hän toikkaroi siellä koulun parhaimmannäköisen ja suosituimman pojan kanssa, joka oli aivan yhtä huonossa jamassa? Chloe päätti pitää siskoaan silmällä, sillä ei halunnut tämän katuvan mitään aamun koittaessa.

 

Yhdeltä yöllä Olivia oli aivan sammumispisteessä. Hän ei ymmärtänyt mistään juuri mitään ja tanssi vain innoissaan keskittyen lähinnä kovaääniseen nauruun. Hän oli saanut juotettua Dominicin aivan samanlaisiin kuoseihin, ja miltei kaikki muutkin juhlavieraat olivat kaatokännissä. Nyt myös Chloe...

 

 "HhaluIsihsK shäÄ lÄhteee phore.. phoreAMheeseEnh?" Olivia kysyi Dominicilta saaden vastaukseksi nyökkäyksen ja epämääräistä muminaa. Olivia tarttui poikaa kädestä kiinni ja he livahtivat ulos terassille kenenkään huomaamatta.

 

Yksi asia johti toiseen, ja illalla tapahtui jotain mitä ei olisi saanut tapahtua. Ainakaan sinä iltana, Dominicin kanssa eikä humalassa.

 

Aamun noustessa kaupungin ylle Chloe heräsi puoleltapäivin ja meni herättämään Oliviaa. Hän kääntyi katsomaan viattoman näköisenä uinuvaa siskoaan ja tunsi syyllisyyden piston sydämessään. Miksi hän ei ollut huolehtinut siskostaan, joka ei ollut tietoinen alkoholin vaikutuksista ja vaaroista? Mitä tämän ja Dominicin välillä oli yöllä tapahutut ja miksei Chloe ollut estänyt sitä... 
Hetken mietittyään Chloe yskäisi ja sanoi sitten hiljaa: "Hmm... olis pikkuhiljaa aika nousta. Meillä on synttärit."

 

"Ei.. ei.. vielä. " Olivia sanoi puoliunessa. "Mun.. pää.. on.. ihan räjähtämispisteessä." hän valitti ja sai siskoltaan vastaukseksi myötätuntoista pahoittelua siitä, ettei ollut pitänyt siskostaan huolta. "Lupaathan mulle, ettet enää juo ikinä noin paljon?" hän jatkoi. "Lupaan. Harvinaisen helppo luvata." Olivia vastasi ja piteli sitten päätään noustessaan jalkeilleen.

Pikkuhiljaa hänen päähänsä alkoi valua satunnaisia, erittäin sumeita muistikuvia edellisestä illasta, lähinnä Dominicin kasvoista. Häntä kuitenkin pelotti, sillä hän ei muistanut loppuyöstä mitään. Eikai heidän välillään ollut tapahtunut mitään? Asia täytyisi selvittää hetimiten.

 

 Olivia käveli keittiöön, nappasi särkylääkkeen ja alkoi sitten syödä mysliä ja jogurttia. Hän ei tiennyt, olisiko vielä valmis kasvamaan aikuiseksi. Niin paljon vastuuta, niin paljon tehtävää ja töitä. Syötyään hän kuitenkin päätti, että tulisi selviämään kaikesta mitä sitten ikinä joutuisikaan elämässään kohtaamaan.

"Ootko valmis?" Chloe kysyi Olivialta tämän nyökätessä hymy korvissa. "Oon, todellakin."

Chloesta kasvoi kaunis nuori nainen.

Myös Oliviasta kasvoi todella kaunis!

"Rakastan noita sun hiuksia! Ja huulikiiltoa!" Chloe kehui siskonsa uutta ulkonäköä mutta huomasi pian, että Olivian huomio oli kiinnittynyt johonkin aivan muuhun..

"Näätkö.. ton.. tuolla? Vau." Olivia sanoi ja katsoi Chloen olan yli. "Mitä?! Missä?!" Chloe huudahti ja ymmärsi sitten katsoa taakseen.

Talon ohi käveli komea, tummatukkainen mies, joka käänsikatseensa taivaalle nähdessään Chloen ja Olivian.

"Kumpi menee?" Chloe ja Olivia kikattivat kilpaa aivan kuin olisivat yhä teini-ikäisiä. Hetken väiteltyään Chloen kanssa Olivia otti ohjat käsiinsä ja lähti tervehtimään mystistä komistusta.

"Hei, olen Olivia." Olivia sanoi kauniilla, liiankin reippaalla äänellä katsoen miestä suoraan silmiin.
"Hauska tavata. Olen Merlin." mies vastasi.

Kuultuaan miehen äänen Olivian sisällä syttyi samaan aikaan tuhansia kynttilöitä ja mahassa tuntui outo muljahdus.
Miehellä, Merlinillä, oli jumalainen ääni. Hän ei voinut olla tältä planeetalta, sillä täällä ei voinut syntyä mitään noin täydellistä, virheetöntä. Ei vain voinut.

 

"Neidillä on varsin kauniit silmät." Merlin sanoi ja väläytti Olivialle maailman kauneimman hymyn ja tyytyi sitten katsomaan naista lukematon ilme kasvoillaan. Olivia oli näkevinään toivon tai onnen, suorastaan liikutuksen pilkkeen miehen silmissä, muttei osannut sanoa, oliko varmasti nähnyt oikein. Ilmeen taustalla täytyi kuitenkin olla jokin voimakas tunne, siitä hän oli varma.
Pian Merlin katosi näkyvistä ja Olivia jäi paikoilleen haukkomaan happea.

Chloe katsoi ikkunasta Oliviaa, joka seisoi paikallaan katse tyhjyydessä katsoen kuinka Merlin käveli pois paikalta. Pian sen jälkeen hän otti puhelimen taskustaan ja soitti siskolleen. "Se kundi tais tehä suhun kahden minuutin aikana lähtemättömän vaikutuksen?" hän naurahti ivallisesti. "Älä vaan sano, että se on sun sydämesi valittu ja että jotkut palat loksahti yhteen ja kosit sitä huomenna?" hän jatkoi, mutta langan toisessa päässä oli hiljaista.

"En tiedä mitä tapahtu. Oikeasti se jotenkin.. huumas mut. Sen silmillä. Ihan oikeasti, kuulostan joltain laitokselta karanneelta skitsofreenikolta mutta oikeasti puhun totta. Nyt taidan tietää sen tunteen, että haluaa halata jotakuta ja kuiskata tämän korvaan että rakast...."
"Ei jumala*ta lopeta toi p*skanjauhanta!" Chloe kivahti puhelimeen ja sulki luurin Olivian jäädessä katsomaan öistä tähtitaivasta.

Olivian tullessa ajatuksissaan sisälle Pilvi ohjasi tämän ennen käyttämättömänä olleeseen huoneeseen, josta oli taiteillut Olivialle oman huoneen taitavalla sisustuksella (ja runsaalla rahankäytöllä). Olivia rakastui huoneesensa heti eikä sinä iltana enää poistunut sieltä. Huone oli juuri hänelle täydellinen - päivisin valoisa ja auringon täyttämä, ja iltaisin sieltä oli suora näkymä upealle tähtitaivaalle.

Tässä huone toisesta suunnasta kuvattuna.

Illalla nukkumaan mennessään Olivia ei saanut pidettyä ajatuksiaan poissa Merlinistä kovista yrityksistä huolimatta, ja hän jäi pyörimään sänkyynsä. Toisaalta, mistä hän tietäisi, olisiko mies ollut jonkun sortin psykopaatti tai sarjamurhaaja? Olivia päätti yrittää unohtaa tämän huumaavan äänen, täydelliset silmät, vastustamattoman komeat kasvot...

"Onko jotain vialla?" Olivia kysyi Pilviltä aamiaispöydässä.
"Ei, ei tosiaan. Ymmärsin vasta äsken että olette todella nyt aikuisia, ette enää minun pieniä lapsiani. Aika menee niin nopeasti, tuntuu että Riley olisi vasta.. lähtenyt." Pilvi sanoi ja jatkoi totisena syömistä Olivian yrittäessä keksiä pakokeinoa ahdistavasta tilanteesta - hän halusi lohduttaa äitiään, mutta oli aina ollut siinä huono. Lisäksi Rileyn kuolema oli perheessä äärimmäisen vältelty puheenaihe, suorastaan tabu. Se oli kova paikka Pilville ja Morganille, mutta Chloe ja Olivia eivät tunteneet niin suurta surua, sillä eivät olleet edes ikinä nähneet isäänsä.

 

Aamiaisen syötyään Olivia päätti, että olisi aika hankkia töitä. Chloe oli jo löytänyt työpaikan levykaupan myyjänä, ja Oliviakin halusi näyttää mihin todella pystyi. Hän lähetti muutaman työanomuksen ja alkoi toden teolla odottaa kirjeitä työhaastatteluihin...

Seuraavana maanantaina postia hakiessaan laatikkoon oli kolahtanut ensimmäinen kirje työpaikkaa koskien! Olivia avasi kirjeen hiljaa, hivutti sen hitaasti pois kuorestaan. "Olette saaneet paikan sijaisopettajana..."
Olivia alkoi hyppiä ja kiljua alusvaatteisillaan keskellä pihaa. Hän oli riemuissaan - hän oli juuri saanut ensimmäisen työpaikkansa, vieläpä ilman stressaavaa työhaastattelua! Nyt kohtuulliset tulot (tosin Austeneilla ei ollut pulaa rahasta...) ja lähitulevaisuus oli turvattu!

 

Kesken riemuntanssin Olivian puhelin soi. Soitto tuli tuntemattomasta numerosta.
"Olivia Austen."
"Hei, täällä on Merlin Otsola. Mietin sinua aamulla ja ajattelin, josko haluaisit tavata minut tänään illalla?" täydellinen, täydeläinen, huumaava ja lumoava miesääni sanoi.
Olivian päivä oli nyt parantunut entisestään, nyt hänen päänsä oli suorastaan pilvissä. "Tottakai. Tietenkin. Luonnollises.. tarkoitan siis, että näen sinut mielelläni. Erittäin mielelläni."
"Hienoa. Sopisiko sinulle kahdeksalta illalla?"
"Työt alkavat kolmen tunnin päästä." Olivia sanoi tarkistettuaan asian juuri saamastaan kirjeestä. Mitä, kolmen tunnin päästä? Hieno varoitusaika. "Kävisikö siis vaikka.. heti?"
Hetken mietittyään virheetön ääni kuiskasi puhelimeen: "Odotan sinua." 

Taisteltuaan itsensä kanssa Olivia soitti taksin ja lähti kohti rakennusta, minka pihalla heidän oli määrä tavata. Autossa hänen epäilyksensä kuitenkin heräsivät - miksi he tapaisivat niin syrjäisessä kaupunginosassa ja miksi Merlin oli kuulostanut niin erilaiselta? Niin erilaiselta, mutta silti yhtä virheettömän täydelliseltä kuin viimeksikin.
Olivia ei voinut jättää menemättä, ja taksi liukui kokoajan lähemmäksi mysteeristä komistusta.

 

"Mukava nähdä teitä, neiti Austen." Merlin sanoi iloisena Olivian harppoessa hengästyneenä paikalle. Siinä samassa Olivian valtasi taas sama tuttu tunne kuin sinä iltana pihalla. "H..hei." hän sanoi, ja samalla hänet täytti onnellisuuden aalto. Tuo mies oli tullut paikalle vain hänen vuokseen, vain nähdäkseen Olivian, aivan tavallisen naisen. Kohta Olivian huomiokyky alkoi jälleen toimia, hän sai käännettyä huomionsa pienessä palasissa pois miehen täydellisistä, virheettömista kasvoista ja pystyi alkuhuuman jälkeen kiinnittämään huomiotaan eri asioihin - Merlinillä oli omituiset hampaat. Täysin epänormaalit, terävät kulmahampaat. Silmät olivat erilaiset kuin viimeksi, ne hohtivat auringon säteiden lailla.

"Jännät... silmät. Ja hampaat." Olivia totesi puoliääneen ja punastui tajuttuaan että oli sanonut asian ääneen. "Tiedän." Merlin sanoi säilytettyään uskomattoman komeat kasvosa yhtä tyynenä kuin aina ennenkin. Olivia kuitenkin näki, kuinka epävarmuus ja tuska loistivat miehen silmistä. Merlin rykäisi. "Sinun pitäisi luultavasti lähteä. Tai niin olisi paras. Meitä molempia ajatellen." Sen sanottuaan hän välytti hurmaavan mutta alakuloisen hymyn, kääntyi kannoillaan ja lähti kävelemään poispäin.

Olivia lähti surullisena, suorastaan masentuneena kävelemään paikallista uimalaa kohti. Hänestä tuntui pahalta, sillä hän ei ollut ymmärtänyt Merlinin sanoja lainkaan. Miksi mies oli edes ottanut häneen yhteyttä sen illan jälkeen? Aiheuttaakseen lisää tuskaa?

Alakuloinen Olivia pysähtyi kotimatkallaan ulkoravintolan eteen ja päätti jäädä syömään jotakin, eihän hän ollut laittanut mitään suuhunsa moneen tuntiin.

Tilattuaan lohta hän etsi vapaan pöydän, istui alas ja alkoi syömään.

"Täs on varmaan tilaa." nuori mies sanoi ja istahti tuolille kuin maailmanvaltias saaden Olivian säpsähtämään inhosta.
"Eh.. joo." Olivia vastasi ja katsoi hieman ärsyyntyneenä, kuinka selvästi itsestään liikoja luuleva miehenalku istahti hänen viereensä ja alkoi ryystää keittoaan kovaäänisesti.

Miehen käytöksestä ärsyyntyneenä Olivia päätti maksaa takaisin samalla mitalla...

"Onko minulla kunnia tavata itse Dalai Lama? Vai kenties Osama bin Laden?" Olivia sanoi sarkasmia äänessään jääden odottamaan vastausta.

"He kalpenevat rinnallani."
"Sitä taidetaan olla oikein huumorimiehiä." Olivia vastasi tukahduttaen naurunpuuskan, joka oli kovaa vauhtia pyrkimässä ulos.

"Joo, teen viikonloppuisin koomikon hommia." mies vastasi ylimielisesti.

Milläköhän tuokin rääsyilijä oikeasti elää.. varmaan roskiksia kaivamalla. Eihän tolla varmaan ole edes kotia. Eikä ilmeisesti mitään sosiaalisia suhteita... Olivia ajatteli mutta päätti kohteliaisuuden nimissä vastata jotain. "Kiva. Mä olen opettaja." hän sanoi, ja ylpeus loisti hänen äänestään. Hän ei kehdannut sanoa olevansa vielä sijainen ja saaneensa paikan muutama päivä sitten, hän vain nautti ylemmyydentunteesta jonka tuo ilmeisesti rutiköyhä mies oli hänelle tahattomasti aiheuttanut.

Illalla Olivia lähti lenkille - hän nautti siitä, että sai unohtaa kaikki ajatuksensa ja antaa lihaksien viedä.

Chloe oli muuttanut kaupungin kerrostaloihin ja arki Austeneiden perheessä jatkui ilman häntä. Toki hän kävi usein kylässä, mutta miltei kaikki viikot menivät töiden parissa. Lähes kaikki päivät menivät omalla painollaan - kaikki paiskivat ahkerasti töitä eikä rahasta ollut pulaa.

"Ai hei, pomo." Olivia vastasi nähdessään pomonsa Samanthan soittavan hänelle.
"Hei. Meillä olisi kansainvälinen opettajankokous ensi viikolla, se järjestetään naapurikaupungissa. Olemme varanneet hotellihuoneet kaikille opettajille ja sijaisille, pienet mutta viihtyisät. Ja kaikki saavat tietenkin oman huoneen, että saavat nukkua rauhassa, sillä kokous jatkuu seuraavana aamuna. Pääsethän tulemaan?" Samantha kysyi. Olivia vastasi myönteisesti, sulki puhelimen ja aloitti odotuksen. Hän ei ollut koskaan elämänsä aikana yöpynyt hotellissa, ja odotti lähinnä sitä innolla, ei niinkään tylsää kokousta.

Viikon päästä töiden loputtua Olivia oli lähdössä bussiasemalle, sillä kokous alkaisi naapurikaupungissa muutaman tunnin kuluttua. Hän näki viikko sitten tapaamansa miehen seisomassa sairaalan edessä, ja piiloutui pylvään taakse. Pinnallisena hän päätti mennä vaihtamaan vaatteensa ennen kuin kävelisi tämän ohi. Vain oman mielenterveytensä kannalta - hän ei halunnut näyttäytyi sijaisen vaatteissa.

Olivia yritti kävellä miehen ohi mahdollisimman huomaamattomasti, mutta epäonnistui. "Ai moi!" mies huusi, kun Olivia oli vasta viiden metrin päässä tästä.

"Ai, heh... hei." Olivia sanoi. "Mitä teet sairaalan edessä? Onko sulla läppävika?" hän jatkoi sitten ja alkoi nauraa remakasti.
"Ei, oon töissä siellä. Oon neurokirurgi. Ihmettelin, ettet tunninu mua kun tulin syömään. Yleensä mut tunnistetaan ja pyydetään nimikirjoituksia sun muuta sellasta." 

 

"Ai. Heh. Hehheh. HEHEHEHEH. Antee.. ksi." Olivia sanoi häkeltyneenä, naama punaisena. Kun hän katsoi miehen voitonriemuista ilmettä, hänen sisällään syttyi raivon aalto. Mukavaa, mies ei tainnutkaan asua roskiksessa.

  

Olvivia päätti jättää itsensä nolaamisen siltä päivältä ja lähti juoksemaan kohti bussiasemaa.

---

Tässä siis 34. osa (: Toivottavasti piditte ja kommentoitte! Ensi osa tulee viikon sisällä (:

Tässä se tulee, Austeneiden 33. osa! Hui, enään muutama osa jäljellä. No, vielä ei kannata surra - muutama osa odottaa vielä tekijäänsä! Anteeksi pienestä tauosta, nyt päivitystahdin pitäisi taas jatkua normaaliin tapaan :) Lukemisen iloa kaikille! Muistattehan kommentoida, sillä lisäpuhti tarinan tekoon olisi varsinkin nyt enemmän kuin tarpeen!

--- 

Aloitetaan taloesittelyllä! Tässä keittiö...

... ja tässä sitä vastapäätä samassa tilassa sijaitseva oleskelutila/olohuone.

Tässä Pilvin makuuhuone. Tyttöjen huoneesta ei valitettavasti ole kuvaa ja yläkerta on vielä toistaiseksi tyhjillään (:

Ensimmäisenä taloon sisälle astui Chloe. Hän pysähtyi ovelle ja katsoi sitten ihastuneena uuden kotinsa keittiötä ja olohuonetta. Samalla hetkellä hän tunsi sisälleen syttyvän ilon pilkahduksen. Tämä oli nyt hänen uusi kotinsa, uusi alku hänen elämälleen.

Koko perhe oli käsittämättömän onnellinen uudesta talosta, ja he kaikki kuljeskelivat ympäriinsä typerä hymy huulillaan. Täällä kelpaisi tosiaan asua vuosi jos toinenkin, toivon mukaan mahdollisimman kauan.

Alkuhuuman mentyä ohi Pilvi päätti lähteä lenkille pitääkseen itsensä mallin mitoissa. Hän oli alkanut huolestua nähdessään vaa'an näyttävän muutamaa kiloa enemmän kuin aikaisemmin, ja päättikin aloittaa tiukan kuntokuurin säilyttääkseen asemansa maailman tunnetuimpien mallien joukossa.

Hän juoksi miltei koko kaupungin ympäri maisemia ihaillen. Täällä Englannissa oli paljon kauniimpaa kuin hänen synnyinmaassaan - kaikki tuntui olevan moninverroin ihmeellisempää ja kotoisampaa. Hän ei olisi ikinä uskonut, että olisi joku päivä muuttanut työnsä perässä kokonaan toiselle mantereelle perheensä kanssa. Ei ikipäivänä.

Samaan aikaan tytöt kuluttivat kesäloman viimeistä viikonloppua porealtaassa loikoillen. He juttelivat keskenään ja kehuivat kilpaa pihan takaa avautuvaa, vuoristoista metsämaisemaa joka tuntui peittävän koko horisontin.

"Sua ihan selvästi painaa joku.. etkö tykkää tästä talosta vai mikä on vialla?" Chloe kysyi sisareltaan huolestuneella äänellä. Hän oli huomannut, että sisko oli alkanut käyttäytyä kummallisesti muuton jälkeisinä päivinä.

"On tää talo kiva." Olivia sanoi hieman hämmentyneenä. "Mua vaan pelottaa, oonko tässäkin koulussa samanlainen hylkiö kun vanhassakin." hän huokaisi ja painoi katseensa alas rauhoittaviin poreisiin ja vedestä kohoavaan, lämpimään höyryyn.

"Voi sua. Kyllä sä saat kavereita, usko pois!" Chloe sanoi koittaen kuulostaa mahdollisimman pirteältä ja rohkaisevalta. "Älä tollasia murehdi. Lupaan, etten enää koskaan käänny sua vastaan. Ihan oikeesti. Me ollaan yhtä perhettä ja näytetään se ylpeinä koulussa. Mä en häpee sua, en oo koskaan hävennykkää."

 

Chloe ja siskonsa sanoista hieman rentoutunut Olivia ja katsoivat pöydälle ilmestyneitä, äitinsä luultavasti työetuina saamia kauneudenhoitotuotteita. "Vau." Chloe mietiskeli ääneen ja siemaisi sitten hieman omasta vesidrinkistään. "Tiedätkö kuinka kalliita ton merkkiset rasvat on? Kuka noi on ostanu!"

Kun rasvoja oli testailtu ja päivä oli kääntymässä illaksi, Chloe ehdotti että hän voisi viedä Olivian paikalliseen puistoon iltakävelylle. Olivia suostui ilomielin, sillä halusi itsekin nähdä uusia kotikulmiaan. Illasta tulisi varmasti mukava.

Tyttöjen kävely päättyi leikkipuistoon, ennen kuin oli ehtinyt kunnolla edes alkaa. "Tuu nyt liukumaan, pitkästä aikaa! Ollaan leikitty liukumäessä viimeksi ihan kakaroina!" Chloe kirkaisi ja lähti sitten liukumaan alas ruosteista liukumäkeä. "Hei älä yritä kiljua, näetkö ton etanan mikä pyrkii sun ohi?" Olivia sanoi sarkastisella äänensävyllä ja puhkesi nauruun. Vapautuneeseen, rentoon nauruun - pitkästä aikaa.

"Mulla on tosi kivaa. Kiitos kaikesta, oikeasti." Olivia sanoi Chloelle katsoen tätä onnellisena. "Oon jo antanu sulle anteeksi kaikki ne jutut, mitä edellisessä kodissa tapahtui. Eiks nyt olis aika alottaa ihan alusta? Puhtaalta pöydältä?" hän kysyi siskoltaan saaden tämän suupielet kaartumaan pieneen hymyyn. "Sovittu." Chloe sanoi ja halasi Oliviaa pitkään ja hartaasti.

Kotona Morgan tutustui uuteen kotiinsa pelaamalla videopelejä. Tapa sekin? Ilmeisesti.

Pilvi taas ei saanut pidettyä itseään erossa keittiöstä, joten päätti alkaa kokkaamaan iltapalaa kellon lyödessä 10. Hän nautti hiljaisuudesta, jonka uusi talo oli tuonut mukanaan - Morgan kuunteli pelin ääniä langattomilla kuulokkeilla ja tytöt olivat yhä ulkona. Hänkin tunsi, että tästä muutosta alkaisi uusi elämä. Mikään ei enää muistuttanut Rileystä - hänen ei enää tarvinnut kärsiä nähdessään entisen miehensä sukan sängyn alla tai tämän lempikirjan kirjahyllyn pölyttyneimmässä nurkassa. Tätä ajateltuaan Pilvi kuitenkin puhkesi jälleen itkuun, ne olivat kaipuun kyyneleitä. Ne kyyneleet juoksivat nyt kilpaa Pilvin tasaisella, virheettömällä poskella märkinä ja kylminä. Niille ei tulisi koskaan loppua.

Tytöt tulivat kotiin puoli yhdeltätoista - rättiväsyneinä. He suuntasivatkin suoraan uuteen makuuhuoneeseensa ja painoivat päänsä tyynyihin. Molemmat kuitenkin kääntyilivät sängyissään pitkälle yöhön, sillä uudessa talossa oli ensin vaikea nukkua.

Koko loppuillan mietittyään Pilvi oli vihdoin ainakin osittain hyväksynyt sen tosiasian, ettei Riley tosiaan palaisi enää koskaan maan päälle. Hänen täytyisi vain sinnitellä tässä maailmassa vielä muutamia vuosikymmeniä ja lähteä sitten pois Rileyn luokse. Ajatus tästä kuulosti kohtuulliselta, joten sinä yönä hän nukahti kohtalaisen tyytyväisenä oloonsa. Ei enää pitkään.

Aamulla Olivia meni juttelemaan äidilleen pirteä virnistys huulillaan. "Miten lähdit malliksi?" hän töksäytti saaden Pilvin leukaluun sijoiltaan. "Haluaisin vain tietää." hän jatkoi sitten saaden äitinsä suun kaartumaan leveään hymyyn.

"Niin, malliksi. No, minut bongattiin kadulta ja lähetettiin mallitoimistoon, josta sain ensimmäisen työkeikkani. Siitä se maine sitten pääsi hieman leviämään." Pilvi sanoi hieman-sanaa korostaen. Olivia nauroi hyväntuulisesti ja sai Pilvinkin nauramaan. "Tosiaan, oliko sinulla joku takaa-ajatus?"

 

"Ei kummempia, kunhan mietin olisiko minussa ainesta malliksi. Vaikka hiusmalliksi." Olivia sanoi ja alkoi hymyillä luomalleen mielikuvalle - hän istui Havaijilla komeiden miesmallien ympäröimänä, jotka kilvan yrittivät tarjota hänelle yhä maukkaampia drinkkejä ja hedelmiä. Vasta Pilvin tirskahdus sai hänet laskeutumaan takaisin maanpinnalle. "Totta kai, sinussa on ainesta malliksi. Voisin pyytää muutamaa työkaveria meille joku päivä juttelemaan kanssasi." Pilvi vastasi ja iski silmää. Olivia naurahti, sillä oli koko ajan tiennyt että Pilvi tekisi hänen suurimmasta haaveestaan totta. Suhteilla.

Samana lauantaiaamuna tuli Pilvin aika kasvaa nuoresta aikuisesta aikuiseksi. Hän puhalsi kakun kynttilät tyytyväisenä - hän oli askelta lähempänä Rileyn kohtaamista.

Tyttöjen päivä kului ulkona läksyjä tehden. Päivä oli kaunis, mutta armoton läksypino odotti tekijäänsä, joten he päättivät yhdistää sekä auringosta nauttimisen että läksyjen teon.

 

Ilta-auringon viimeisien säteiden lomassa Olivian puhelin soi. Soittaja oli Sam, poika Olivian luokalta.
"Moi, Olivia. Ajattelin, että haluaisit ehkä tutustua kaupunkiin mun kanssa. Tai siis vaikka käydä syömässä. Kuulostanpa tyhmältä, tarkoitan siis..."
"Tottakai lähden sun kanssa tre.. tutustumaan kaupunkiin! Siitä tulee varmaa kivaa. Moneltako?" Olivia vastasi ennen kuin Sam oli saanut sanottua asiaansa loppuun.
"Ajattelin vaikka kahdeksalta rannalla. Siellä kauimmaisella." Sam sanoi ja sulki sitten puhelimen. Tosin - sulki sen hieman liian myöhään, sillä Olivia ehti vielä kuulla hänen riemunhuutonsa.

 

"Oletko lähdössä johonkin?" Pilvi kysyi Olivialta tämän ollessa vessassa laittautumassa. "Joo, yksi poika meidän luokalta pyysi mua rannalle kanssaan." Olivia vastasi suu korvissa ja jatkoi laittautumistaan keskittyneen oloisena välttyäkseen ylimääräisiltä uteluilta.

 

Taksin kurvatessa pihaan Sam istui odottamassa Oliviaa. Hän oli varannut tilaa viereensä ja peittänyt kostean puupenkin takillaan, etteivät Olivian housut pääsisi kastumaan.

 

"Moi. Kiva nähdä." Olivia hymyili avoimesti saaden Saminkin hymyilemään. "Niin on." tämä sanoi ja osoitti kädellään märkää, yökasteen kastelemaa puupenkkiä.

Illan kuluessa Olivia huomasi, että Sam vaikutti niin tylsältä ja yksitoikkoiselta ihmiseltä, että hän alkoi miettiä mielessään pakokeinoja. Hetken päästä hän sai loistoidean. "Mun tuli vähän huono olo, haluaisin kotiin." Olivia sanoi surkeimmalla ja säälittävimmällä äänellä minkä osasi. Sam sanoi, että tilaisi tytölle taksin ja tuli halaamaan tätä. "Heh.. tosiaan.. harmi kun ilta päättyy näin!" Olivia sanoi halatessaan Samia ja yritti kuulostaa mahdollisimman aidolta ja surulliselta.

Olivian saavuttua pihalle Pilvi oli juuri viemässä roskia. "Äiti, tein elämäni ensimmäisen katoamistempun!" Olivia nauroi hysteerisenä saaden äitinsäkin nauramaan kuin teini-ikäinen. "Mä...en... enää... jaksanut.... kuunnella...... sitä......" Olivia sai ulvottua naurunsa lomasta, tosin Pilvi ei saanut siitä mitään selvää, nauroi vain mukana.

Samaan aikaan Chloe oli jo mennyt nukkumaan. Kuullessaan sisarensa ja äitinsä hysteerisen naurun ulkoa hänen sisälleen tulvahti hylätyksi tulemisen tunne. Miksei Pilvillä ollut ikinä niin hauskaa Chloen seurassa? Sinä iltana uni ei tullut - Chloe mietti elämänsä jokaista tähänastista vaihetta ja hetkeä tarkkaan. Oliko hän tehnyt jotain väärin? Miksei hänkin voinut saada treffikutsuja? Tai miksei hänkin voinut saada äitiään nauramaan yhtä vapautuneesti?

Ulkona Olivia istahti rantatuoliin ja ummisti silmänsä. Yö oli rauhallinen - kuului vain satunnaista, hiljaista autojen ääntä sekä pöllön rauhoittavaa huhuilua. Jossain kaukana kohisi myös joki, mutta sen äänen pystyi kuulemaan vain yön hiljaisuudessa. Yössä oli jotain taianomaista, jotain yliluonnollista. Olivia makasi ohuessa kesämekossa illan viilentämän, kostean rantatuolin päällä kuunnellen yön ääniä, kaupungin unta...

Kierittyään sängyssä useamman tunnin Chloe päätti luovuttaa ja lähteä tekemään jotakin sängyssä levottomana makoilua hyödyllisempää. Hän suuntasi pyykkihuoneeseen ja laittoi pyykkikorissa olleet likaiset vaatteet pesukoneeseen. Sen jälkeen hän tyhjensi kuivausrummun ja viikkasi kaikki vaatteet tarpeettomankin tarkasti. Sen tehtyään hän pesi peilit ja lasitiilet kahdesti ja vei omat puhtaat pyykkinsä omaan huoneeseensa. Kaiken tämän jälkeen ikävät ajatukset alkoivat pikkuhiljaa huuhtoutua hänen mielestään, ja hän sai viimein unta.

      

Aamulla Olivia heräsi kirkkaaseen, lämpimään auringonpaisteeseen. Hän oli kuin olikin nukahtanut rantatuoliin, jossa oli illalla kuunnellut yötä. Olivia oli loistavalla tuulella - aamu oli kuuma ja aurinko korkealla, joten päivästä tulisi todella lämmin. Kaikki läksyt oli tehty jo perjantaina, ja hän päättikin viettää koko päivän tässä ihanassa ulkoilmassa.

Miltei unettomasta yöstä huolimatta Chloenkin aamu käynnistyi melko positiivisissa tunnelmissa. Hän oli unohtanut iltaisen alakuloisuutensa ja päättikin mennä siskonsa kanssa ulos heti aamupalan syötyään. Aamulla oli vielä mukavan viileää, joten ulkona ei toistaiseksi ollut tukalan kuuma.

Iltapäivällä ottaessaan yöllisiä pyykkejä pois koneesta Chloe sai idean - hän halusi pitää kotibileet. Hän oli kuullut äitinsä suunnittelevan virkistysviikonloppua itselleen ja Morganille, joten talo olisi tyhjillään ensi viikonloppuna. Chloe alkoi oitis järjestelemään asioita ja kutsumaan tuttujaan. Vielä pitäisi kertoa Olivialle ja saada tämä mukaan...

"Morgan, ajattelin että voisimme lähteä virkistäytymään ensi viikonlopuksi paikalliseen kylpylään! Tiedäthän, hierontoja ja porealtassa makoilua.." Pilvi aloitti ja huomasi Morganin koko ajan levenevän hymyn. "Lähden totta kai, ihana idea!" hän hihkaisi ja kiitti tytärtään oivallisesta ideasta. Huippukirurgin elämä oli kiireistä, ja hän todella halusi unohtaa työkiireensä edes hetkeksi.

"Hei mä pidän bileet ensi viikonloppuna. Että hankithan jotain kivaa ja aika pientä päällepantavaa?" Chloe aloitti, ja pilasi oitis Olivian hyväntuulisuuden. "Et oo tosissas?" hän kysyi saaden vastauksekseen rohkaisevan ja innostuneen nyökkäyksen Chloelta. "Oon enemmän kun tosissani."

"ETKÄ! Siis... nuorten juominen on iso ongelma ja terveydelle vaarallista ja....." Olivia alkoi huutaa, mutta sai vastauksekseen vain vihaisen mulkaisun siskoltaan. "Tiesinhän mä, ettei susta ole mihinkään mikä rikkoo edes yhtä pientä lakia." Chloe sanoi ivalliseen sävyyn ja jätti siskonsa pihalle. Pohjimmiltaan hän tiesi, että Olivia suostuisi viikon aikana. Ei Olivia jättäisi siskoaan yksin humalaisten keskelle ilman valvontaa.

Viikko kului nopeasti, ja perjantai-iltapäivänä koulun jälkeen laittautuminen ja valmistautuminen alkoi. Chloe oli käynyt ostamassa uuden mekon, ja yritti epätoivoisesti etsiä siskolleen jotain päällepantavaa.

"Joo, tulkaa kuuden maissa." Chloe virkkoi puhelimeen ja katkaisi sitten puhelun toisensa perään. Kaikki olisivat tulossa, illasta oli tulossa ikimuistoinen!

"Hyvin se menee, älä oo noin paniikissa. Laita lisää meikkiä." Chloe sanoi Olivialle tyttöjen ollessa vessassa juuri ennen ensimmäisten vieraiden tuloa. "Hei mua oikeesti epäilyttää tää touhu, enkö vois lähtee pois?" Olivia aneli saaden jälleen vastaukseksi vihaisen murahduksen. "Et kyllä lähe mihinkään!" Chloe vastasi ja jatkoi laittautumistaan.

Chloe oli saanut hankittua baaritiskejä ja drinkkiaineksia kavereiltaan ja tutuiltaan, ja muuten käyttämättömään ja lähinnä varastotilana toimivaan yläkertaan pystytettiin kotitekoinen baari. "Puretaan tää huomenna, että saan palautettua nää viimeistään tiistaiks. Ja tietenkään äiti ei saa tietää." Chloe sanoi saaden Olivian olon yhä epävarmemmaksi ja inhottavammaksi.

"Eikai mun nyt oikeesti oo pakko maistaa?" Olivia kysyi. "Älä oo mikää nynny!" Chloe nauroi ivallisesti ja kaatoi itselleen lisää juomaa. Painostuksen alla Olivia laittoi lasin huulilleen.

---

Mitä juhlissa tapahtuu? Sujuvatko ne hyvin? Miltä tytöt näyttävät nuorina aikuisina ja kumpi saa kunnian synnyttää 10. sukupolven ensimmäisen jäsenen? Se selviää ensi osassa!

 

Tarinaan tulee nyt pieni tauko innostuksenpuutteen vuoksi, tarina jatkuu kyllä piakkoin! (: Olen erittäin pahoillani, etten ole päässyt ilmoittamaan aikaisemmin, mutten ole muistanut blogin salasanaa ennen kuin nyt.

Nähdään pian!

Candilla