Hui, 30. osa uunista ulos! Tässä osassa tapahtuu se, mitä olen jo kauan lupaillut :D Joka tapauksessa, nyt uuden osan kimppuun! Toivottavasti nautitte lukemisesta yhtä paljon kuin minä kirjoittamisesta.
---
Pitkänkalskea, langanlaiha hahmo istahti ajan saatossa kuluneelle, pölyttyneelle kangaspeitteelle sängyn päälle ja kohdisti katseensa viereiseen seinään.
"Hei, täällä on Rhaeldray Corsévá, työnantajanne manageri. Pomonne pyysi minua toimittamaan teille kasvotusten erinäisiä papereita, voisitteko tulla noutamaan ne tänään?" nainen sanoi puhelimeen ja virnisti sitten pelottavasti, viekkaastikin.
"Tietenkin, lähden heti tulemaan." heleä naisääni sanoi langan toisessa päässä, ja linja meni poikki.
"Vihdoin, vihdoin. Siitä on niin kauan.. en malta odottaa. En tosiaan. Olet niin hyvä valehtelemaan, kerrassaan loistava." nainen puheli itselleen hänen samettisen pehmeän äänensä kaikuessa vanhassa kerrostaloasunnossa.
Pelottava, luiseva nainen tuntui tyytyväiseltä ja ennenkaikkea pahalta, ennalta arvaamattomalta. Mitä hän tahtoi naiselta, jolle soitti? Kuka tuo huono-onninen oli?
Aivan tavallinen kaupunkilainen, siltä hän ainakin näytti. Ei sinistä ihoa, ei kulmahampaita, ei ylimääräistä pituutta. Mikäli nainen olisi aavistanut, mihin oli joutumassa, hän olisi takuulla kääntynyt ja lähtenyt kauhusta kiljuen juoksemaan turvaan.
Alyssa? Alyssa Austen? Mitä Alyssa teki täällä, miksi hän oli joutunut tähän jamaan? Alyssa käveli verenpunaisilla tapeteilla päällystetyn huoneen läpi kohti sinistä huonetta, jossa kuuli naisen olevan.
"Tervetuloa, Alyssa Austen." pitkä nainen sanoi ja ojensi etusormeaan kohti tämän rintakehää. "Pysy aivan aloillasi." nainen sanoi sitten, painoi sormensa Alyssan rintakehälle ja pidätti hengitystään. Hetkinen, pidättikö hän hengitystään vai oliko hän hengittänyt koko aikana? Alyssa katseli pelosta jähmettyneenä kylmän näköistä, pelottavaa naista ja yritti saada muutaman sanan avonaisesta suustaan. "Mit-mitä..?" hän kuiskasi.
"Kyllä, olet etsimäni henkilö." nainen sanoi hetken kuluttua ja päästi oikean kätensä jälleen laskeutumaan olemattoman lantionsa päälle. "Et tiedäkään, kuinka kauan olen odottanut sinua."
"Mitä tämä tarkoittaa?" Alyssa huusi ja yritti pelästyttää naisen. "Anna ne paperit ja päästä minut lähtemään! Muuten soitan poliisit paikalle!" hän uhosi.
"Tietäisitpä, tyttörukka.. voi poliisiraukkoja, jos he sattuisivat tupsahtamaan minun ovelleni." tämä sanoi sitten ja alkoi nauraa ilkikurista nauruaan.
"Päästä. Minut. Pois." Alyssa sanoi hieman panikoituneella äänellä. Minkä psykopaatin kerrostaloasuntoon hän oli vapaaehtoisesti mennyt? Kuinka tyhmä hän oli?
"Et lähde mihinkään." nainen sanoi Alyssan lähdettyä kävelemään ulko-ovea kohti. Pian Alyssa tunsi jalkojensa liimautuvan lattiaan - hän ei enää kyennyt liikkumaan, vaikka hänen aivonsa yrittivät komentaa jalkoja minkä ehtivät. "Mitä täällä tapahtuu?" hän kysyi, mutta sitten kaikki pimeni.
Kun Alyssa vihdoin heräsi kolean viileältä puulattialta, hän nousi ylös ja huomasi, että joka paikkaa kolotti. "Missä olen?" Alyssa manasi, ja käännähti sitten taakse päin...
Aivan, hän oli jonkin näköisessä vankityrmässä. Miten nainen oli tyrmännyt hänet? Miksi hänet oli yleensäkin teljetty tyrmään, eihän hän ollut tehnyt mitään väärää? Alyssa haparoi puhelinta taskustaan, mutta huomasi että hänen taskunsa oli tyhjä - se nainen oli vienyt hänen puhelimensakin!
"KUULEEKO KUKAAN?" Alyssa huusi panikoituneella äänellä, mutta hänen huutonsa jäi kaikumaan likaiseen, puiseen huoneeseen. Hän suorastaan toivoi, että tuo siniseen kaapuun pukeutunut nainen saapuisi huoneeseen ja selittäisi, mikä tilanteen nimi oli. Mahdollisimman pian.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen nainen saapui huoneeseen, jossa nälän heikentämä Alyssa istui ruosteisella tuolilla. "Nälättääkö?" nainen kysyi viekkaalla ja vahingoniloisella äänellä, ja nauroi sitten makeasti.
"Kyllä, minun on kova nälkä. Mitä teen täällä, miksi vangitsit minut? Selitä, ole niin kiltti!" Alyssa parkaisi ja tunsi, ettei itku ollut enää kaukana.
"Selitän toki. Ja ruokinkin sinut." nainen sanoi viekkaan huvittunut ilme kasvoillaan. "Kunhan ensin teet minulle pienen palveluksen." hän jatkoi sitten. Alyssan nyökätessä alistuneena hän jatkoi: "Kutsu Pilvi Merelä tänne. Osoite on Mustatie 25 A 3. Kuulosta uskottavalta, niin säästät henkikultasi."
Alyssa tiesi, ettei hänellä ollut muita vaihtoehtoja kuin ottaa naisen tarjoama puhelin vastaan, näppäiltävä veljensä naisystävän puhelinnumero ja kutsuttava tämä paikalle. Hän mietti pitkään, saisiko ujutettua puheluun jonkinlaisen salaviestin, mutta luopui hurjimmistakin ajatuksistaan kuultuaan naisen rykäisevän selkänsä takana. Oliko tämä yhä paikalla? Varmaan osasi lukea ajatuksiakin, ei hän ainakaan normaali ihminen ollut, ei todellakaan...
Puhelun päätyttyä ja kalvakan naisen lähdettyä pois vankityrmähuoneesta Alyssa otti kaltereista kiinni ja alkoi rynkyttää niitä kaikin voimin. "APUA!" hän huusi, mutta pian silmissä pimeni jälleen. Ohjailiko luinen nainen hänen tajuntansa tilaa?
Pahaa-aavistamaton Pilvi saapui kerrostalon pihalle keskiyöllä. Hänellä ei ollut mitään epäilystä tulevasta - olihan hänen miesystävänsä sisko kutsunut hänet viettämään hauskaa iltaa. Mikäs sen hauskempaa?
Pilvi näppäili ovisummeriin Alyssan antaman numerokoodin ja kuuli, kuinka hissin ovi aukesi.
Oikeaan rappukäytävään saavuttuaan Pilvi jäi seisomaan käytävään odottaen, että joku laskisi hänet sisään. Pian hän kuitenkin kuuli askelia takanaan...
"Hei, olette ilmeisesti Pilvi Merelä?" nainen kysyi Pilviltä ystävällisellä äänellä saaden vastaukseksi myöntävän nyökkäyksen ja kauniin hymyn. "Hieno juttu, käykää toki sisään."
Siinä samassa Pilvin epäilykset heräsivät - eikö Alyssa ollut kutsunut hänet viettämään iltaa kahden kesken? Tunsiko hän tätä naista entuudestaan?
Siinä samassa Pilvi tunsi kihelmöintiä kehossaan, ja ilmestyi jonkinlaiseen kylmänkosteaan, pimeään huoneeseen - jossa oli myös Alyssa. Mikä typerä pila tämä oli? Miten hänet siirrettiin tähän huoneeseen ilman ovenavauksia? Nainen oli jotain yliluonnollista, nyt he olivat molemmat siitä aivan täysin varmoja.
"Pilvi...." Alyssa sanoi surun murtamalla äänellä. "Anna anteeksi, en voinut muuta." hän jatkoi ja tunsi puhkeavansa pian kyyneliin. "Minulla ei ole pienintäkään aavistusta, mikä tuo nainen on."
"Minut.. taidettiin... teleportata tähän huoneeseen?" Pilvi kysyi puoliksi omissa mietteissään ja nosti sitten katseensa kohti Alyssan silmiä. "Kauanko olet ollut täällä?"
"En tiedä, ajantajuni on kadonnut. Päiviä? Viikkoja?" hän vastasi saaden Pilvin haukkomaan henkeään. "Mitä meille nyt tapahtuu?"
Muutaman tunnin kuluttua naiset olivat keskustelleet ja spekuloineet aihetta tauotta, ja tunsivat ettei sammuminen olisi kaukana - Alyssa ei ollut nukkunut kunnolla koko vankiaikanaan. Pian kuitenkin myös Pilvi tunsi, että hänen tajuntansa alkoi hämärtyä.
Hän kaatui lattialle ja alkoi hengittää raskaasti ja melko pinnallisesti - hän taisi olla unessa. Stressaantunut ja peloissaan oleva Alyssa ei saanut unta, eikä kostea, homeinen sänky houkutellut häntä nukkumaan. Hän päättikin odottaa samanlaista, autuasta tajuttomuuden tilaa kuin Pilvi. Tulisipa se pian.
Koko Bridgeport uinui - vain komeissa pilvenpiirtäjissä oli yölliset, hienot valot. Onnellinen kaupunki ei tiennyt, mitä sen laitakaupungissa tapahtui tälläkin hetkellä...
Nainen saapui huoneeseen jonkin ajan kuluttua ja seisahti kaltereiden toiselle puolelle. "Minulla on sinulle hieman kerrottavaa." hän sanoi Pilville. "Olen.. doori. En ole tavallinen, en haltija, en vampyyri. Olemme vampyyrien vihollisia, verivihollisia. Välillämme on käyty useita taisteluja - viimeisin 1569, melko vähän aikaa sitten." Tämän kuultuaan Pilvi alkoi selvittää ajatuksiaan - doori? Kuulostipa sana tutulta...
"Kaupunki on alkanut saada vihiä siitä, että täällä majailee muutama doori, vampyyrien rinnalla. Olemme koittaneet elää sulassa sovussa, mutta vampyyrien tappaessa yhden doorilapsen emme enää halunneet yrittää rauhallista yhteiseloa rinnakkain. Olemme verivihollisia. Ja sinä, Pilvi, olet... lapseni. Olet puoliksi doori, rakkaani."
"Sain sinut 19 vuotta sitten. En tiedä, miten se oli mahdollista, että sinusta tuli niin hento, heikko. Sinusta ei syntynyt dooria, sinulle ei tullut sinisiä hiuksia. Sinussa ei ollut mitään muuta sinistä kuin silmäsi, ne ovat minun perujani. Sinun ollessasi muutaman kuukauden ikäinen en enää kestänyt dooriyhteisön pilkkaa siitä, kuinka minun lapseni oli heikoin, epänormaalein. Niinpä hylkäsin sinut, vein kauas pois, normaaliin maailmaan doorien kauniista tarumaasta. Hylkäsin sinut, oman lapseni." nainen jatkoi, muttei osoittanut herkistymisen merkkejä.
"Miesystäväsi veli tappoi muutama kuukausi sitten erään lapsen kaupungin laitamilla. Hänestä on tullut verenhimoinen murhaaja, ei kykene hillitsemään verenhimoaan. Muutama viikko sitten meidän oli pakko tappaa hänet - suojellaksemme suurta salaisuuttamme. Nyt sinäkin olet osa sitä salaisuutta." hän jatkoi ja kohdisti sitten katseensa Pilviin. "Luotan sinuun, lapseni. Luotan siihen, ettei levitä tätä tietoa eteenpäin, siihen että haluat säilyttää kumppanisi salaisuuden. Kyllä, hänkin on ollut vampyyri, mutta luopui kuolemattomuudesta hieman ennen kuin tapasi sinut. Luotin siihen, että se, että sinussa virtaa myös pisara doorien verta riittäisi siihen, että olisit vaistonnut sen miehen tekevän sinulle pahaa. Hän ei ole sinulle oikea valinta. Hän on ollut vampyyri, verivihollisemme." hän sanoi vakavana.
Pilvin sisällä kehittyi hetkessä monia tunteita, lähinnä negatiivisia - vihaa, häpeää, raivoa. "Olet.. äitini..." hän sai sanottua suustaan ja puri sitten huultaan ja tunsi samalla, kuinka hänen suuhunsa valui verta liian voimakkaan puraisun seurauksena. "Vaikka oletkin äitini, et voi viedä Rileytä minulta. Et voi."
Muutaman päivän kuluttua Alyssa heräsi - tai herätettiin - kummallisesta koomatilasta ja hän pystyi jälleen kommunikoimaan Pilvin kanssa. Tarkoitus oli luultavasti ollut salata Alyssalta Pilvin äskettäin kuulema tarina omasta menneisyydestään. "Alyssa..." Pilvi sanoi saaden naisen kurkottamaan tämän suuta kohti. "Ikkuna on auki. Sängyn edessä olevan ikkunan lukko on auki. Meidän täytyy paeta sieltä mahdollisimman pian, ehkä jo ensiyönä." hän jatkoi saaden Alyssan surullisille kasvoille hieman toivoa. "Aivan mahtavaa."
Sinä iltana uni tuli hieman helpommin kuin muina iltoina - ennen lattialla nukkunut Pilvi pääsi nimittäin nukkumaan sänkyyn, kyllä sekin vetoisen lattian voitti.
Alyssa olisi tällä hetkellä antanut saadakseen nukkua homeisella, kostealla sängyllä kovan ja vetoisen lattian sijaan. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut Pilvin nukkuessa sängyllä, joten hän yritti kaikin keinoin saada nukuttua edes muutaman tunnin.
Kylmänkoleaan aamuun herätessään Pilvin valtasi epätoivo, ja hän heittäytyi kyynelehtivänä Alyssan kaulaan halaten tätä. "Olen niin.. epätoivoinen. Tiedän, että Riley on nyt todella huolissaan minusta." hän sanoi ja siinä samassa hänen äänensä murtui ja hän antoi kyyneltensä valua poskeaan pitkin.
Nainen tunsi pohjatonta vihaa Rileytä, entistä vampyyriä, kohtaan. Kun Riley oli ollut nuori vampyyri, vasta teini, hän oli surmannut naisen parhaan ystävän, tosin vahingossa. Vahinko ei kuitenkaan helpottanut hänen oloaan - pahensi vain. Tuo kylmäverinen tappaja olisi saatava hoideltua seuraavaksi. Niinpä nainen kaivoi taskustaan puhelimen ja soitti numerotiedusteluun...
Puolen tunnin kuluttua Riley saapui kerrostalon aulaan hymyssä suin. Hän oli kyennyt hetkeksi unohtamaan Pilvin katoamisen ja luotti nyt poliiseihin täysin siemauksin. Kyllä hänen rakkaansa vielä löytyisi, aivan varmasti.
Kuullessaan (ja aistiessaan) Rileyn saapuessa rappykäytävään hänen nenänsä nyrpistyi - heikko vampyyrin haju. Entisen vampyyrin, kaikista pahimman uhan. Hän tiesi satuolentojen olemassaolosta, muttei enää ollut sellainen itse - hän saattaisi saada päähänsä kertoa tarinaa eteenpäin saaden muutkin huomaamaan yliluonnollisten olentojen olemassaolon.
Tullessaan rappukäytävään Riley huomasi siinä samassa, että hänen aistinsa sumenivat. Kun kaikki oli taas selvää, hän huomasi olevansa kosteassa, kylmässä huoneessa. "RILEY!" Pilvi huusi ja syöksyi halaamaan miesystäväänsä hartaasti ja suuteli tätä.
Pian nainen rykäisi ja sanoi kylmällä äänellä: "Riley, minulle on annettu tehtäväkseni tuhota sinut, uhkana yliluonnolliselle salaisuudelle."
Sanat jäivät kaikumaan Pilvin päähän. "Tuhota. Hänet." hän toisteli päässään ja alkoi itkeä holtittomasti, huutaen. "EI! EI!"
Uutisesta järkyttynyt Riley otti hellästi kiinni Pilvin kasvoista ja katsoi tätä suoraan silmiin, surullinen ja epätietoinen ilme kasvoillaan. "Rakas, olet parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut. Jos tämä tosiaan on lopullinen eromme, älä sure liikaa." hän sanoi ja nielaisi kuuluvasti, itkua pidättäen. "Rakastan sinua aina, ja kohtaamme vielä joskus. Sinnittele vielä muutama vuosikymmen ja tule sitten luokseni." hän sanoi ja kuivasi Pilvin kyyneleet kädenselkämyksellään. "Rakastan sinua."
Nainen katsoi parin jäähyväisiä vahingoniloinen ilme kasvoillaan - pian yksi tappaja saataisiin pois päiviltä.
Alyssa ei tahtonut sanoa mitään, hän ei uskaltanut luoda silmäystäkään veljeensä päin. Viimeistä silmäystä. Hän tyytyi kyynelehtimään homeisella ja ruosteisella sängyllä - hän ei juuri nyt haluaisi menettää itsehillintäänsä ja lyyhistyä lattialle itkemään ja anomaan armoa veljelleen. He olivat olleet kuin paita ja peppu lapsesta lähtien - he olivat jakaneet kaiken, jutelleet ja nauraneet. Pian kaikki olisi vain muisto.
"Rakas." Riley sanoi pidätellen itkua. "Minulla on sinulle vielä viimeinen yllätys." hän jatkoi eikä enää voinut vastustaa kyynelten tuloa. Hän polvistui..
... ja otti taskustaan samettisen rasian. "Toivoin, että tämä kosinta olisi tapahtunut hieman mukavammissa olosuhteissa. Olisin halunnut viettää kanssasi ikimuistoiset häät meren rannalla auringon laskiessa onnellisena meren taa. Olisin halunnut saada sinut sillä tavalla omakseni. Tämäkin tosin käy." hän sanoi samalla kuin Pilvi alkoi näyttää huonovointiselta. Hän huusi, kiljui, itki - osin onnesta, suurelta osin pelosta ja järkytyksestä. "Kk-k-yll." hän onnistui sanomaan hyperventilaatiokohtauksensa alta, ja antoi rakkaan miehensä laittaa äitinsä perintösormuksen omaan sormeensa. "Et-et saa m-mennä n-n-näi-n.." hän sanoi haparoivalla, värisevällä äänellä ja puhkesi jälleen lohduttomiin kyyneliin.
Sen jälkeen Riley kannatteli vaimoaan ja yritti pitää tätä pystyssä suudellakseen häntä - viimeistä kertaa. "Olet vahva, kestät kyllä. Älä tee mitään odottamatonta." hän kuiskasi Pilvin korvaan saaden tämän itkemään hysteerisesti. "EIEIE-EEI! ET KUOLE VIEL-Ä!" hän sanoi ja tunsi sitten silmissä sumenevan - tällä kertaa liiasta järkytyksestä. Ei luinen nainen voinut kehdata sumentaa hänen tajuntaansa tällaisella hetkellä.
"Herkkää, hyvin herkkää." nainen irvisteli ja tarttui Rileytä kiinni käsivarresta.
"Lähdetään."
Riley ei katsonut enää taakseen, hän ei halunnut nähdä surevaa vaimoaan. Ei enää nyt, hän oli jo jättänyt jäähyväiset Pilville, katsonut tätä viimeisen kerran.
Kaltereiden ja oven mentyä kiinni Pilvin pää ei enää kestänyt - hän tuupertui maahan ja kolautti päänsä kovaan lattiaan. Hänen aivonsa eivät kyenneet kestämään kaikkea, mitä hän oli viimeisen vartin aikana kokenut.
Samassa Alyssa avasi auki jääneen ikkunan ja kapusi kerroksen ohuelle reunukselle.
"Ei enää tuskaa. Pääsen heti veljeni luo, minun ei enää tarvitse kärsiä." Alyssa mietti hymyissä suin, ja astui askeleen lähemmäs reunaa.
Hän katsoi alleen, muttei tuntenut korkeanpaikan kammoa. Pian hän luovuttaisi, päästäisi irti tästä julmasta, yliluonnollisten voimien riivaamasta maailmasta.
Tajuntansa palattua Pilvi huomasi, että huone oli tyhjä ja ikkuna oli auki. Hän kapusi ikkunasta ulos ja odotti sopivaa hetkeä iskeä Alyssan käteen kiinni...
"ÄLÄ! ÄLÄ! Säästä itsesi. Ole kiltti. Minun vuokseni." Pilvi sanoi järkyttyneenä - hän oli tänään kokenut jo aivan liian paljon pahuutta.
"Pilvi, et tunne minua. Riley oli ainoa syyni pysyä hengissä - minulla ei ole ketään muuta. Olen riidoissa vanhempieni kanssa, samoin toisen veljeni, josta en ole edes kuullut mitään moneen vuoteen. Olimme Rileyn kanssa tärkeitä toisillemme." Alyssa sanoi katse suunnattuna tyhjyyteen. "En halua enää olla täällä."
"Tule. Ole kiltti ja tule." Pilvi sanoi ja tarttui hellästi kiinni Alyssan kädestä kaataen tämän avonaisesta ikkunasta takaisin sisälle...
Pian molemmat naiset halasivat toisiaan ja itkivät yhtä aikaa. Heistä molemmista tuntui pahalta - aivan kamalalta.
Pian kalterit alkoivat kolista ja nainen saapui sisään.
"M-mm-m-itä on t-t-tapahtu-nut?"
---
....
...
---
.
"Voitte lähteä kotiin." nainen sanoi ja Alyssa ja Pilvi katsoivat toisiinsa huolissaan ja peloissaan. Pilailiko nainen? Missä Riley oli?
---
Kotona Morgan oli pakahtua huolesta - missä hänen poikansa ja tämän naisystävä oli? Oliko heille sattunut jotain?
Pian Vallun puhelin soi - soittaja oli Pilvi.
"Olemm... Olen tulossa kotiin." hän sanoi itkuisena ja löi luurin kiinni. "Pilvi soitti." Vallu sanoi Morganille ja sai tämän onnelliseksi, suorastaan itkemään ilosta. "Tiesinhän minä, että he tulevat kunnossa kotiin.
Saapuessaan Austeneiden pihalle Pilvi lyyhistyi maahan ja alkoi kyynelehtiä - hänellä ei ollut enää mitään jäljellä.
---
Miten elämä Austeneilla jatkuu? Selviytyykö Pilvi surutyöstä, muistaako hän Rileyn viimeiset sanat? Se seuraavassa osassa (: Ottaisin kommentteja vastaan enemmän kuin mielelläni!
Kommentit