Tämä on viimeinen kerta kun kirjoitan alkutekstiä Austeneiden uusimpaan osaan. Tämä on viimeinen kerta kun painan Tallenna ja julkaise-nappia. Yksikään suku ei voi korvata Austeneita - olen luonut tähän virtuaaliperheeseen täysin omanlaisensa siteen.

Pelkään, että viimeisestä osasta tuli tylsä. Ainakin siitä tuli miltei täysin arkinen, mutta toivon ettei se murra kaikkia mielikuvianne hulppeasta ja kauanodotetusta päätösosasa. Tiedätte kuitenkin, että olen käyttänyt tähän aikaa, vaivaa ja rakkauttakin.

Vielä viimeisen kerran - nyt osan pariin.

Lukekaa myös osan loppu - paljastan siellä jotain suurta ja kauan odotettua!

--

Kokouksen jälkeen Olivia laahusti hotellihuoneeseensa, pesi kasvonsa ja vapautti hiuksensa tiukalta nutturalta. Hän sipaisi poskiensa sileälle iholle ohuelti laadukasta, hotellin tarjoamaa kosteusvoidetta. Samalla hän kuuli ovelta koputusta. Olivia ei löytänyt lähettyviltä pyyhettä, joten hän lähti juoksemaan ovea kohti alusvaatteisillaan.

Olivian avatessa oven Merlin astui hotellihuoneeseen hieman häpeissään ja nolon oloisena. "Mi-mitä ihmettä? Mitä sä täällä teet?" Olivia sai hämmästykseltään kysyttyä. Hän haparoi vaistomaisesti vaatteita sängyltä, muttei löytänyt niitä.
"Respassa oli käynyt joku floppi ja minun piti tulla huoneeseen numero 236... mutta nukun luonnollisesti sohvalla. Saan unta myös vessassa! Olen pahoill.."
"Tämän huoneen numero on 239?"
"Kappas, en huomannut! Taisin... taisin katsoa lapun väärin päin." Merlin sanoi entistä nolostuneemmalla äänellä. Hän kuulosti aivan siltä kuin hänen kasvojensa tulisi tällä hetkellä olla tulipunaiset. Ne olivat kuitenkin aivan yhtä posliiniset ja kalpeat kuin viime kerralla.
"Se on koulumme rehtorin huone. En ole koko elämäni aikana nähnyt yhtä tylsää ihmistä. Usko pois, teen palveluksen - pelastan sut tylsyyskuolemalta. Voit nukkua sohvalla." Olivia sanoi nauraen makeasti mielikuvalle Merlinistä ja koulun rehtorista samassa huoneessa.

"Heh. Kiitos." Merlin sanoi väläyttäen hurmaavan ja samalla kiitollisen hymyn. "Kiitos todella paljon."
"En halua sun kuolevan niin epämiellyttävällä tavalla." Olivia sanoi ja katsoi Merliniä silmiin. "Eikai sua haittaa, ettei mulla ole enempää vaatteita? Voin kyllä pukea enemmänkin päälle, vaikka yöpaidan tai jotain."
"Olen mä ennenkin nähnyt naisia alusvaatteisillaan. Luulen, ettei mielenrauhani järky tästä. Ainakaan kun ne on sun päälläsi. Tarkoitan siis, että näytät kovin kauniilta niissä. Ei sillä, että tarkoittaisin tällä jotain, sanoin vain."
"Oletko todella? Vaatekauppojen kuvastoissa?"
"Ne eivät ole ihan noin tasokkaita."

"Olivia, en minä.." Merlin sanoi pelästyneen näköisenä.
"Hiljaa." Olivia kuiskasi. Hän ihmetteli, miten oli saanut yhtäkkiä näin paljon itseluottamusta. Ehkä asioiden pitikin mennä juuri näin?

 

Ei liene vaikeaa arvata, mihin kaikki johti.

 

Aamun sarastaessa Olivia heräsi onnellisena. Merlin oli jättänyt sängylle lapun pienessä kirjekuoressa, ja sen päälle oli aseteltu kokonainen punainen ruusu. Olivia henkäisi ihastuksesta ja avasi kirjekuoren, johon Merlin ei ollut kirjoittanut mitään - hän oli vain piirtänyt sydämen.

Olivia oli hieman hämmentynyt monta viikkoa. Välillä hän oli onnensa kukkuloilla, välillä katuva ja häpeissään. Miksei Merlin ollut ottanut yhteyttä?

Aamuyöllä Olivialle tuli huono olo ja hän juoksi vessaan oksentamaan. Istuttuaan hetken vessan lattialla hänen sydämensä alkoi lentää - mielialanvaihtelut. Pahoinvointi. Väsymys.

Olivia juoksi täyttä vauhtia alakerran kylpyhuoneeseen ja alkoi paniikissa etsiä raskaustestiä. Hän yritti olla kolistamatta, sillä ei halunnut yleisöä. "Pakko täällä on ainakin yksi testi olla, hitto vie!"

"Positiivinen. Olen raskaana. Odotan lasta. Saan lapsen. Lapsi tulee." Olivia alkoi puhua itsekseen nähtyään raskaustestin näyttävän positiviista. Hän meni pieneen shokkiin - miten tämä oli mahdollista? Hän ei saanut kunnolla happea ja nipisti itseään muutamaan otteeseen tarkistaakseen, ettei kaikki ollut vain pahaa unta.

Hän päätti heti soittaa Merlinille, sillä tämän kuuluisi saada tietää asiasta hetimiten. Olivian kädet tärisivät tämän hapuillessa yhteystietoluetteloa ja hän pelkäsikin tiputtavansa puhelimen lattialle tai kertovansa uutisen esimerkiksi pomolleen.

Olivia hiipi omaan huoneeseensa ja aloitti. "Merlin, on käynyt pieni.. vahinko. Pääsisitkö tulemaan heti?" hän sanoi vakavalla äänellä ja kuuli toisesta päästä Merlinin hieman hätääntyneen äänen. "Olivia, mitä on tapahtunut?"

"Olen raskaana. Olen raskaana." Olivia henkäisi Merlinin kaartaessa pihalle. Sen sanottuaan hän jähmettyi paikalleen ja lukitsi silmänsä katsomaan lattialaattoja.

"Eh. Minulle vai?" Merlin kysyi hieman hämmentyneenä.

"Sinulle." Olivia sanoi epätoivoisen hymyn kera. "Minusta tuntuu oikeasti, etten pysty vielä perustamaan perhettä tai asettumaan aloilleni. Ura on vasta alussa, lapsella ei ole isää..."

"Olivia, otan täyden vastuun lapsesta. Olen täysin varma, että pystymme yhdessä tarjoamaan hänelle hyvän elämän. Pärjätään kyllä." Merlin sanoi ja asetteli kätensä Olivian kasvoille. Yhtäkkiä Oliviasta tuntui, että kaikki Merlinin sanat olivat totta. Totta kai he selviytyisivät lapsen hoidosta - yhdessä.

Merlin lähti ja Olivia meni takaisin nukkumaan. Uni tuli miltei heti, sillä hän oli saanut pudotettua kaikki huolet pois hartioiltaan - hänen elämänsä olisi valmis, nyt se voisi todella alkaa.

Aamulla heti herättyään Olivia pinkaisi pystyyn ja katsoi vatsaansa. Kun hän huomasi ettei se ollut vielä alkanut kasvaa, hänen sisällään syttyi pieni pettymyksen aalto. Hän halusi äitiysloman, hän halusi kaikki rennot ja ikimuistoiset kesäpäivät uima-altaalla lokoillen. Ennen kaikkea hän halusi lapsen. Mitä pikemmin, sen parempi.

Olivia juoksi suoraan aamiaispöytään ja alkoi syödä hedelmäjäähdykettä kahta kauheammalla ruokahalulla. Hetken mietittyään hänestä tuntui, ettei hänen kroppansa todella vielä tarvitsisi 50% enemmän ruokaa kuin normaalisti, mutta hän halusi varmistaa että lapsella oli kaikki hyvin eikä tämän tarvitsisi olla nälissään. Kuullessaan Pilvin kevyet askeleet hän alkoi miettiä, miten ja milloin kertoisi raskaudestaan äidilleen.

"En tiedä miten voin kertoa tästä äidille. En osaa löytää oikeita sanoja siihen. " Olivia sanoi Merlinille hieman hämmentyneellä äänellä. "Se tuntuu luonnottomalta."

"Maailmassa ei ole mitään luonnollisempaa. Helpottaisiko jos tulisin mukaasi?" Merlin kysyi silmät loistaen, eikä Olivialla ollut sydäntä kieltäytyä.

 

Viikonloppuna Olivia ja Merlin lähinnä uivat - oli harvinaista että heillä oli vapaata samaan aikaan. "Olivia ole varovainen ettet satuta lasta!" Merlin huusi ja sai vastaukseksi huvittuneen naurahduksen ja muutamia roiskeita vettä.

 "Jos nyt.. minäkin.. hyppään.." Merlin rohkaisi itseään ja uskalsi vihdoin ja viimein pudota alas veteen. 

Kun Olivia oli illalla kylpyhuoneessa samaan aikaan äitinsä kanssa hän päätti ottaa itseään niskasta kiinni ja kertoa raskaudestaan. Hänen kerätessään rohkeutta Pilvi alkoi selittää jotakin rikkoutuneesta vesihanasta, eikä Olivia saanut suunvuoroa moneen minuuttiin.

"Äiti, tiedäthän.. odotan.. lasta." Olivia sanoi laskettuaan mielessään kolmeen. Pilvi oli uutisesta onneissaan, ja Olivia oli pelännyt aivan turhaan. Häntä vain hirvitti ajatus mummoksi tulemisesta - ei hän halunnut ottaa vielä ryppyjä vastaan.

Morgan ja Merlin tulivat mainiosti toimeen keskenään. He ymmärsivät toisiaan kaikissa asioissa ja huomasivat, että heissä oli loppujen lopuksi paljon samaa. Morgan oli onnellistakin onnellisempi kun hänen lapsenlapsensa oli löytänyt Merlinin kaltaisen miehen itselleen.

Pilvin mallinura jatkui yhä - hän ei ollut menettänyt upeaa vartaloaan eikä upeita kasvojaan, vaikka lähestyi kokoajan 45 ikävuotta. Kuvauksia oli yhä tasaisin väliajoin ja hänellä oli vieläkin yhtä paljon kysyntää kuin aina ennenkin. Kesäiltoina oli mahtava sää kuvata, eikä yhä alusvaatemallina toimivalle, helposti palelevalle Pilville tullut kylmä.

"Olivia, minun täytyy kertoa sinulle jotakin tärkeää. Olen yrittänyt kertoa tätä kaksi päivää, siitä asti kun sain kuulla raskaudestasi, mutta vasta nyt meillä on kunnolla aikaa puhua. "
"Olen niin innoissani! Olen menossa huomenna lainaamaan kirjastosta äitiyskirjoja ja olen jo nyt pakannyt laukun sairaalaan. Olen myös menossa ensi viikonloppuna kirpputorille, jot.."
"Olivia, minun olisi pitänyt kertoa tämä heti kun ymmärsin asian."
"Äiti kerro jo! Sykkeeni on jo vaarallisen korkea lasta ajatellen."
"Hyvä on. Emme elä täysin sellaisessa maailmassa, jonka sinä tunnet. Mukana on todella myös ripaus yliluonnollisuutta. Olethan kuullut vampyyreista?"
"Et ole kasvattanut minua ihan noin pussissa. Tietenkin tiedän.."
"Keskuudessamme elää myös vampyyreita. He eivät poikkea paljoakaan normaaleista ihmisistä, he ovat vain voimakkaampia ja nopeampia. Ja oppivat hetkessä sekä lukevat ihmisten ajatuksia."

"Äiti, mitä koitat kertoa?" Olivia kysyi hieman hämmentyneenä.
"Isoäitisi Morganin aviomies oli vampyyri ja hän muutti myös Morganin vampyyriksi. He kuitenkin ostivat ainetta, joka muutti heidät jälleen tavallisiksi ihmisiksi. Morgan synnytti ennen sitä vampyyrilapsen."
"Morgan-mummuko? Todellako?" Olivia kysyi kauhistuneena.
"Kyllä. Nyt kerron sen - Merlin. Hän on vampyyri."
Olivia ei saanut hetkeen sanaa suustaan. Olihan hänen rakastettunsa kalpea. Ja voimakas... Palaset alkoivat pikku hiljaa löytää toisensa Olivian päässä ja hän pystyi hahmottamaan kokonaisuuden. Hän seurusteli vampyyrin kanssa ja saattoi odottaa vampyyrilasta. Hän ei vielä täysin kyennyt ymmärtämään, mitä tämä kaikki tarkoitti, mutta hän oli todella pettynyt Merliniin - miksei hän ollut kertonut Olivialle.

Olivia lähti heti kävelemään kohti makuuhuonetta ja rykäisi. "Merlin, meidän pitää puhua."
"Mitä?" Merlin kysyi kummastuneena ja nousi sängyltä ylös. Nyt Olivia pisti merkille, että hän käveli aavistuksen normaalia ihmistä nopeammin ja hänen silmänsä hohtivat himmeässä valossa.

Olivia alkoi suuttua. Miksi Merlin oli niin väliinpitämätön?
"Mikset ole kertonut minulle että olet vampyyri?!" hän huusi vihainen katse Merliniin kohdistettuna.

"Ei ole tullut.. sopivaa aikaa." Merlin sanoi ja vaikutti edelleen väliinpitämättömältä - siltä, ettei häntä voisi vähempää kiinnostaa keskustella siitä, mikä hän todellisuudessa oli.
"Olet asettanut minut todelliseen vaaraan! Luuletko tosiaan, että haluan synnyttää vampyyrin? Tai että haluan leikkiä hengelläni ollessani sinun lähelläsi?" Olivia huusi tuohtuneena.

"Et ymmärrä miksi teit tämän minulle! Luulin todella, ettei välillämme ole mitään salaisuuksia ja voimme kertoa toisillemme kaikesta. Sitten paljastuu, ettet ole edes ihminen! Mene pois, haluan vähän etäisyyttä. Käy vaikka solariumissa ja hanki hotellihuone. Kannattaa kerralla hankkia pidempi lippu, tulee halvemmaksi!" Olivia huusi ja lähti ulos Merlinin pakatessa tärkeimpiä tavaroitaan ja soittaessaan taksia.

Tunteiden vallassa oleva Olivia halusi hetkeksi muihin ajatuksiin ja päätti mennä uimaan. Vedessä olo tuntui mukavalta - maha ei painanut ja selkärankakin sai hetken levähtää. Saisikohan sängyn siirrettyä tänne?

Naurettuaan ajatuksesta syntyneelle mielikuvalle huoli täytti jälleen Olivian pään. Miksei Merlin voinut olla normaali mies? Miksi he eivät voineet elämäänsä loppuun asti, kun toisen elämä päättyisi ennen kuin toisen olisi ehtinyt kunnolla alkaa?

 Äitiyslomalla ei ollut mitään tärkeää tekemistä, ja Olivia olisikin mielummin ollut töissä pidempään sillä hän tunsi olevansa täysin työkykyinen vaikka synnytys oli melko lähellä. Hän kulutti aikaansa kaupungissa ihmisiä katsellen ja herkutellen erilaisilla ruoilla ja naposteltavilla.

  

Kaupungin ihmiset olivat todella ystävällisiä ja mukavia, ja moni nainen pysähtyi juttelemaan Olivialle ja ihastelemaan tämän kaunista vauvavatsaa. Oliviasta oli mukava saada uusia ystäviä ja jutella erilaisten ihmisten kanssa niin raskaudesta, lapsista kuin muistakin asioista.

Loput äitiyslomasta kuluikin lehtien parissa. Niiden parissa vierähti muutamakin tunti päivässä ja niitä lukiessa oli mukava loikoilla pehmeällä tuolilla ja katsella hienoa, kesäistä ilmaa suuren ikkunan takaa.

"Syntyisit jo, pikkuinen." Olivia leperteli vatsalleen eräänä tiistaiaamuna. Hän oli hyväksynyt ajatuksen, että hänen lapsensa saattaisi syntyä vampyyrina. Silti hän ei pelännyt - ei hän voinut pelätä omaa lastaan.

Olivian ei tarvinnut odotella kauaa, sillä synnytys käynnistyi jo samana iltana.

Pian hän piteli käsivarsillaan tavallista poikaa, Alex Austenia. 10. sukupolven ensimmäistä lasta.

SUKUPUU LÖYTYY TÄSTÄ LINKISTÄ!

---

Ensinäkin - kiitos kaikille mahtaville lukijoille. Teidän ansiostanne olen jaksanut kirjoittaa LC Austenia, vaikka mukana on ollut myös hieman hiljaisempia ajanjaksoja. Tämä on ensimmäinen suomalainen Sims 3:lla toteutettu, nettiin kirjoitettu LC, joka on päässyt 10. sukupolveen asti. Kun olen kirjottanut tämän tekstin loppuun, voisin mennä syömään jotain erityisen herkullista. Onhan takana yli vuoden kestänyt urakka! :)

Toivoisin, että mahdollisimman moni tarinaa edes joskus lukenut kommentoisi tähän päätösosaan. Olisi nimittäin mukava tietää, kuinka paljon Austeneilla oli loppujen lopuksi lukijoita!

Sitten paljastus - LC Austen saa jatkoa! Jatkan tarinaa Alexilla niin, että hän muuttaa eri kaupunkiin ja aloitan hänellä uudelleen aivan normaaliin LC-tapaan. Peruslegacyista poiketen nyt ei pyritä 10. sukupolveen, vaan koska se on jo saavutettu niin pyritään huimaan 20. sukupolveen! Luvassa on siis toivottavasti toinenkin vuosi Austeneiden parissa. Ilmoitan uuden tarinan osoitteen sitten kun saan ensimmäisen osan valmiiksi!

Vielä kerran kiitos kaikille lukijoille, tapaamme jälleen pian tutun suvun parissa! :) Olisi mukava kuulla kuinka moni on valmis lukemaan Austeneiden suvun elämää vielä toiset 10 sukupolvea, joten kommentoikaahan tähän osaan ahkerasti.

Candilla