Kappas, viime osasta onkin vierähtänyt jo muutama viikko! No, olette saaneet nauttia miltei koko Austeneiden ajan niin nopeasta päivitystahdista, että tämän voi pistää sen piikkiin :D Pidemmittä puheitta, nyt osan kimppuun!

---

Tässä lapseksi kasvanut Olivia.

Ja tässä lapseksi kasvanut Chloe!

Tytöille sisustettiin värikäs huone talon yläkerrasta. Se oli melko pelkistetty ja sisälsi vain tyttöjen sängyt ja työpöydät sekä yhden huonekasvin.

"Äiti, onko tämä oikeasti isän ottama kuva?" Chloe kysyi aulassa ja kuuli äitinsä nielaisevan kovaäänisesti. "Kyllä, on se. Isäsi oli hyvä valokuvaaja." Pilvi sanoi ja tunsi jälleen silmänurkkansa kostuvan. "Minun on häntä kova ikävä."

Chloe sääli äitiään ja meni lohduttamaan tätä nähtyään kuinka äiti melkein itki. Häntä harmitti, ettei hän ollut ikinä ehtinyt nähdä isäänsä. Chloelle oli väitetty, että Riley oli kuollut liikenneonnettomuudessa, sillä Pilvi halusi varjella lastaan kaikenlaisten taruolentojen olemassaolosta. "Isäsi oli vampyyri ja hänet tappoi doori." olisi kieltämättä kuulostanut oudohkolta.

Olivia ja Chloe viihtyivät keskenään, ja siirtyivätkin usein sängyistään leikkimään palikoilla heti auringonnousun jälkeen ennen kouluunlähtöä. 

Koulupäivien jälkeen aika vieri aina omalla painollaan Pilvin kysellessä koulupäivästä. "No, miten meni tänään koulussa?" hän kysyi Olivialta saaden vastaukseksi puhetulvan kaikesta siitä, mitä tyttö oli kuullut kuusituntisen koulupäivän aikana.

Selitys jatkui ruokapöydässäkin. Pilvi ei välittänyt tylsähköstä selityksestä, päin vastoin hän nautti siitä. Hän tiesi edelleen, ettei tulisi saamaan enempää lapsia, ja päätti ottaa kaiken ilon irti kaksostyttöjensä lapsuusvuosista. Melko pian heistä tulisi kiukuttelevia teinejä...

Morganilla oli töissä raskasta - hän joutui miltei joka yö lähtemään päivystysvuoroon kiireellisen potilaan saapuessa sairaalaan. Hän mietti, kauanko jaksaisi lääkärin rankkaa ja vastuullista työtä, ja eläkkeelle siirtyminen oli käynyt hänen mielessään monia kertoja.

Eräänä iltana Morganin lähdettyä päivystysvuoroon Pilvi oli herännyt ja mennyt jääkaapille hakemaan juotavaa. Pian hän tunsi kylmänkostean ilmavirran ja kääntyi kannoillaan...

Hänen takanaan seisoi Riley. Yhtä komeana kuin ennenkin.

"Missä... olet... ollut?" Pilvi nieleskeli ja ohjasi kätensä aviomiehensä käteen.

"Minun.. on ollut.. niin kova... ikävä." Pilvi nieleskeli eikä tahtonut pidättää itkuaan. Riley oli nyt hänen kanssaan - ei hänellä ollut mitään hätää.

Rileyn haamu kietoi käsivartensa Pilvin ympärille ja sulki tämän tiukkaan halaukseen. Tätä Pilvi oli odottanut vuosikaudet, miehensä jälleennäkemistä.

Pian olo tuntui taas yhtä tyhjältä. Pilvi oli jälleen yksin. Riley oli lähtiessään jättänyt paikalle vain ikävän, tuskan ja surun, monen vuoden helpomman ajanjakson päätteeksi. Pilvi vajosi jälleen syvään masennukseen - miksei hän ollut tajunnut aikaisemmin, ettei Riley enää tulisi takaisin jäädäkseen. Hän oli tainnut tulla vain tarkistamaan, olihan kaikki hyvin.

Satunnaista silmänruokaa tarjoilivat siivoojat. Pilvi ei kuitenkaan osannut katsoa muita miehiä sillä silmällä - hän oli päättänyt, ettei enää haluaisi uutta suhdetta.

Tytöt pärjäsivät hyvin koulussa, ja heillä oli muutamia hyviä ystäviä, jotka olivat tunkemassa yökylään joka viikonloppu. Pilvi oli toki onnellinen että tytöillä oli kavereita, mutta ajatus talon täyttävistä, kikattavista tytöistä lannisti hänet.

Seuraavana iltana pelätty mutta osin odotettu aika koitti, ja Vallun tuli aika siirtyä tuonelaan.

Tieto ukin kuolemasta tuli kaksosille täytenä yllätyksenä, ja kun he yöllä heräsivät isoäitinsä ja äitinsä itkuun, he aavistivat mitä on tapahtunut. Miksi ukin pitikään kuolla?

 

Nyt, Vallun nukuttua pois, Morgan oli yksin. Yksin työkiireidensä ja tuskansa kanssa. Hän haki helpotusta jäämällä muutamaksi viikoksi pois töistä ja nukkumalla pois kaikki univelkansa. Uni ei kuitenkaan tullut kun yön pikkutunteina, sillä ajatukset liisivät Vallun tapaamisen ympärillä. Myös ajatus Mariasta hiipi hänen uniinsa - oliko tämä jo kuollut? Muistiko hän edes Morgania enää?

 

Chloe ja Olivia olivat jo toipuneet surustaan ja jatkoivat lapsen elämäänsä täysin normaalisti. "Hei ootko kuullu, että se Kimmo oli alkanu.... seurustelemaan jonkun tytön kanssa? Hyi!" Chloe kauhisteli saaden Olivian nauramaan. "Eikä!"

"Mutta hetkinen... eihän se ollutkaan tyttö." Chloe jatkoi muisteluaan saaden Olivian ensin virnistämään ja nauramaan sitten kippurassa lattialla. "Ai ei ollut tyttö? Avaruusolioko sitten!?"

"Mutta arvaa mitä?" Olivia kuiskasi Chloelle. "Oon kuullut, että kun kasvaa teiniksi niin saa poikaystävän. " hän jatkoi ja sai kaksikon jälleen kikattamaan.

"Mutta en mä usko että mä koskaan saan mitään poikaystävää." Chloe sanoi masentuneena. Olivia pelästyi siskonsa reaktiota ja yritti lohduttaa tätä parhaansa mukaan. "Saat kuule ihan varppina, oon kuullu että meidän luokan Einari tykkää susta!"
"NO HYI!"

Tytöt eivät ehtineet kauaa kauhistella, sillä oli tullut aika astua teini-ikään! Ensimmäisenä kasvoi Chloe...

... ja sitten Olivia.

Tässä teiniksi kasvanut Chloe.

Ja tässä teini-ikään kasvanut Olivia! Luonteenpiirteitä en muistanut ottaa ylös, ne sitten ensi osassa (:

Chloe halusi huoneestaan harmonisen ja rauhoittavan, ja sen hän saikin.

Tässä huone toisesta suunnasta.

Olivia halusi aikuismaisen ja rauhallisen huoneen, ja hän päätti sisustaa sen tummilla väreillä.

Olivian huone toisesta suunnasta.

Illan vaihtuessa yöksi Olivia jätti shakin sikseen ja siirtyi nukkumaan uuteen huoneeseensa. Pää oli täynnä ajatuksia; isästä, mummosta, uudesta skootterista..

Aamulla Olivia heräsi toimeliaana ja meni valmistamaan itselleen aamupalaa.

"Öö... mitä sä madat tehdä?" 

"Aamupalaa."
"Aha." Chloe vastasi, haki kaapista Morganin tekemiä lettuja ja nauroi Olivialle. "Joo onnea vaan yritykseen."

Hetken päästä Chloe lähti puistoon tapaamaan ystäviään, ja raahasi Olivian mukaansa. "Pakko sunkin on tottua nuorten elämään!"

Nähtyään parhaan ystävänsä Emilian Chloe lähti keinuille hengailemaan ja juttelemaan tämän kanssa.

Penkeille jäänyt Olivia lähti siskonsa perään mutta sai tylyn vastaanoton. "Hei lähe kotii äitis helmoihin, et sä pärjää täs maailmas tol asenteel et mihinkää ei saa tulle tai et niinku nuoruudest ei oteta mitää irti. Hei haloo ollaa nuorii vaa muutama vuos ja sit ei enää koskaa. Nyt täytyy ottaa sis kaikest kaikki irti." Chloe sanoi siskolleen saaden tämän lähtemään juoksemaan poispäin. Mitä hänen siskonsa oli juuri sanonut hänelle?

Olivia lähti skootterillaan kohti kotia mutta jäi miettimään siskonsa sanoja. Jättäisikö hän tosiaan nuoruutensa elämättä?

Illalla Chloen tullessa vihdoin kotiin Olvia istui sohvalla jalat nostettuna ylös ja kyynelehti. "Hei mikä on?" hän kysyi Olivialta joka kohdisti katseensa maahan.

"Hei älä nyt lannistu. Kyllä sä ehit vielä ottaa kaiken irti." Chloe sanoi, mutta Olivia lähti sanaakaan sanomatta yläkertaan omaan huoneeseensa.

Muutaman viikon päästä oli päätetty eräs asia - Austenit muuttaisivat toiseen kaupunkiin. Kaikki olivat innoissaan, kun lentokone lopulta lähti ja kaarsi Bridgeportin yllä viimeisen kerran. "Hyvästi, Bridgeport!"

Ja pian kone saapui Englantiin, Georgia Fallsiin.

  

Austenit saapuivat vasta aamunkoitteessa uuden talonsa pihalle...

---

Minkälainen on uusi talo? Entä miltä tytöt näyttävät nuorina aikuisina? Ensi osassa kaikki tämä (: Jätäthän kommentin?